Kullannuppu ja onnenpensas

Naapuritontin rakennushanke aiheutti pihamuutoksia, kun tontillamme oli tierasite. Sarja muutoksia alkoi rhodon siirtämisellä. Nyt rhodo on uudessa paikassaan keittiön terassin edessä ja näyttää viihtyvän hyvin. Kukintaa odotan jo kovasti.

Seuraava projekti oli aidan rakentaminen. Tarvikkeet hankittiin äidin mökkimaisemista Alavuotolta. Heinäseipäistä sommiteltiin aitaa aivan omannäköiseksi. Ideoita etsin kyllä pinterestistä ja muualta, mutta aivan samanlaista ei taida olla. Aidan sisäpuolelle en halunnut mitään pensasaitaa, mutta jotain kasveja, pensaita, puita tai kukkia kyllä. Niinpä olen istutellut tasaisin välein kaikenlaista.

Ensin on ruusupensas, joka kasvaa ruusukaareen ja siinä vieressä punalehtiruusun alku, jonka pelastin myös tien alta tontin vanhalta rajalta. Sitten tulee syyshortensia, jonka juurelle pelastin poistotuomion saaneen vaahteran alta kaksivärisen esikon. Se oli aivan pienen pieni aina, mutta nyt se on oikein innostunut. Ihanaa! Juurelle olen myös tiputellut helmililjan sipuleita ja kaikenlaista muuta, joka ilahduttaa ensimmäisten joukossa keväällä. Seuraavaksi aidan vieressä on vuorossa metsätulppaanien pikkuinen ryhmä, jota aion kasvattaa syksyllä. Sen kaunis keltainen väri ja kukan nuokkuva muoto viehättää minua kovasti. Jotain pientä tete-narsissin tapaista yritti myös kasvaa siinä kohdassa, mutta ne eivät oikein päässeet vauhtiin jostain syystä.

Keväällä katselin, että vielä aidan vieressä ja nurkassa olisi tilaa jollekin pensaalle ja pienehkölle puulle. Puutarhakausi-ohjelmassa tutustuin onnenpensaaseen ja ihastuin siihen heti. Jotenkin keltaisesta on tullut minulle aina vain rakkaampi, vaikka se on joidenkin inhokki kuulemma. Sopivasti näinkin sitten puutarhaliikkeessä edullisen onnenpensaan taimen. Toisen pensaan tai muun matalan kasviston etsimiseen ja pohtimiseen menikin vähän kauemmin. Kulmakunnan puutarhoja kierreltiin naapurin kanssa pitkään ja hartaasti. Sitten se löytyi: ”Kullannuppu”-atsalea ja kas kummaa, sehän on keltainen.

Gentinatsalea ’Kullannuppu’

on Mustilasta lähtöisin oleva lajike. Sillä on kullankeltaiset, suuret ja voimakkaasti tuoksuvat kukat. Pensas on pystykasvuinen ja lehdissä on hieman punertavaa sävyä. Atsaleoilla on kaunis syysväritys.

Kotimaisuus oli myös kiva juttu. Vähän minua hirvitti istuttaa sitä tuohon savipeltoon, mutta ostin kuitenkin rhodomultaa kuoppaan. Toivotaan, että se siihen kotiutuisi. Nyt juuri muutaman päivän sisällä se on availlut nuppunsa, joita käyn ihailemassa monta kertaa päivässä.

Seuraava pohdinnan kohde oli korkeampi puu. Sen ei saanut olla liian iso, mutta ei kuitenkaan aivan minikokoinenkaan. Pihlaja on ollut minulla jo kauan mielessä ja jo viime kesänä googlettelin erilaisia pihlajalajikkeita. Naapurini mielestä sen pitäisi ehdottomasti olla keltamarjainen, eikä se ollut ollenkaan huono ajatus minustakaan. Samalla puutarhalla, josta Kullannuppu löytyi oli yksi kappale sitruunapihlajaa. Se oli pakko varata, jotta se on saatavana vielä silloin, kun saan paku-kuskini kotiin. Pihlajakuvauksissa minua viehätti myös teksti: ”Ei vaadi erityistä hoitoa.” Sitruunapihlajasta kerrotaan muun muassa Hankkijan sivuilla näin:

Sitruunapihlaja Joseph Rock

on kaunis ja kestävä sitruunapihlaja hurmaa erikoisilla keltaisilla marjoillaan ja loistavan punertavalla syysvärillään. Syvänvihreät lehdet ovat sirot ja koristeelliset. Valkoiset kukat puhkeavat alkukesällä. Alkuun pystykasvuinen puu, levenee vanhemmiten. Kaunis puu sopii yksin ja ryhmään istutettavaksi.

Siinä ne nyt ovat, minun aitakasvini. Viime kesänä sain kyllä lisäksi naapurilta Annabelle-hortensiaa ja Lime Lacea, mutta niiden talvehtimisesta en ole vielä varma. Katsotaan, heräävätkö vielä henkiin.

Pelargoniat mankelipöydällä

Päivän kukkijakaunottaret: Prinsessa Philippa, Alastaron Helena, tulpppanipelargonia ja Bua. Sain pelargonioille vielä ihan vanhan mankelipöydän. Minusta se sopii terassille juuri täydellisesti.

Nyt jännitän vielä onko kasvihuoneessa vielä vasta nupullaan oleva Appelblossom vai tulppaanipelargonia. Jos Appelblossom ei ole selvinnyt hengissä talven yli se täytyy hankkia heti ensi tilassa Lohjan pelargoniarakkautta tapahtumasta.

• 

• 

• 

• 

Sieltä ja Saarelman puutarhasta varmasti löytyy muitakin ihanuuksia. Mikä on sinun suosikkisi?

Rhodoloistoa Mustilassa ja kotona

Tämän kevään teemana ovat selvästikin olleet rhodot eri näkökulmista. Ensin keväällä siirrettiin omaa rhodoa ja sitten alkoi kukkia hienosti se, jota ei siirretty ja sitten kävimme ihailemassa atsaleoiden ja rhodojen kukintaa Mustilan arboretumissa. Aiemmin olen vieraillut vain Haagan rhodopuistossa, mutta viime keväänä kuulin, että myös Mustilassa on hieno rhodoalue. Kävimme Mustilan arboretumissa viime kesänä, mutta vasta myöhemmin kesällä, jolloin rhodot olivat jo kukkineet. Nyt päätin, etten anna kukinnan mennä ohi, vaan olen ajoissa liikkeellä. Mukaan houkuttelin naapurin puutarhahörhön, jonka kanssa olemme jo tehneet monta ihanaa puutarharetkeä.

Arboretum Mustilasta kerrotaan verkkosivuilla näin:

Elimäellä sijaitseva Arboretum Mustila on Suomen vanhin ja suurin arboretum eli puulajipuisto. Vuodesta 1902 lähtien valtioneuvos A. F. Tigerstedtin perustamassa arboretumissa on koeviljelty koti- ja ulkomaisten puulajien kestäviä alkuperiä laajoissa tutkimusmetsiköissä ja ainutlaatuisessa metsäpuutarhassa. Mustila tunnetaan erityisesti eksoottisista havupuumetsiköistään sekä kesäkuussa kukkivista sadoista alppiruusuista ja atsaleoista. http://www.mustila.fi/

Kotoa lähtiessä sää näytti aurinkoiselta ja tuntui helteiseltä, mutta Elimäellä kaikki olikin toisin: alkoi sataa tihuutella ja takkia piti kaivaa päälle. Hameenkin olisin vaihtanut housuihin, jos olisi ollut mukana. Pieni sade unohtui kuitenkin pian, kun pääsimme varsinaisen asian äärelle. Atsaleojen ja rhodojen värit loistivat kuin aurinko metsässä ja sade aivan kuin kirkasti värit. Sadepisarat kukilla kaunistivat niitä entisestään. Valokuvaamiseenkin pilvinen sää on oikeastaan parempi kuin aurinkoinen.

• 

• 

• 

• 

• 

Värit olivat toinen toistaan kauniimpia. Minä katselin tietenkin keltaisen ja oranssin sävyjä eniten ja sulauduin lähes kokonaan taustaan keltaisen sadetakkini kanssa. Ystäväni oli ihastuneempi valkoisen ja punaisen sävyihin, mutta totesimme kuin yhdestä suusta, että silti kaikki värit ovat luonnossa ihania. Kaikissa oli oma viehätyksensä. Joissakin hienointa oli kukan muoto, toisissa väri ja joissakin nuput olivat erityisen hienoja.

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

Sain kuvattua myös kimalaisen kiireisen työn touhussa. Ensin se kiiruhtaa kukkaan kovaa kyytiä ja sitten istahtaa imemään herkullista mettä.

• 

• 

Puiston ihailun lisäksi tärkeää on myös tutustua puutarhamyymälän tarjontaan. Saimme kulutettua siellä ainakin saman verran aikaa kuin puistossa, sillä niin paljon kiinnostavaa sieltä löytyi. Yritimme olla maltillisia ostoksissamme, mutta pitihän nyt jotain sentään. Tässäpä meidän ostoskorimme: Minä ostin kiinankeltakärhön, Clematis tangutican, kun en vain voinut vastustaa sitä ja ystäväkin suositteli. Sitäpaitsi toinen tänä keväänä ostamistani kärhöistä näyttää ainakin tällä hetkellä kovin hengettömältä, joten totta kai sen tilalle voi ostaa uuden kaiken varalta. Toiseksi kyllähän sen alunperinkin olisi pitänyt olla keltainen, mutta kun siinä kaupassa ei silloin ollut myynnissä kiinankärhöjä. Lisäksi mukaani tarttuivat keltainen punakärsämö Terracotta ja ruusunnuppupelargonia Filippa. Kumpikaan meistä ei voinut vastustaa erikoista kaunopunahattua Green Twister. Jos saan sen kukkimaan laitan kuvan, mutta linkistä voit käydä kurkkaamassa, miltä ihanuus näyttää. Ystävän koriin hyppäsi ainakin nyppykurjenpolvi kaunopunahatun seuraksi. Vaalean viehättävän kukan lisäksi siinä ihastuttavat lehdet, joissa on kivoja kohoumia tai nyppyjä.

• 

• 

Minun rhodoistani ainakin yksi on luultavasti Tigerstedt. Se on juuri se, joka siirrettiin tänä keväänä. Toista pensasta epäilen Haagaksi. Tänä keväänä kukki kaikkein hienoimmin kuitenkin kasvihuoneen vieressä oleva pensas. Sen väri on syvän aniliinin punainen, jos niin voi kuvata. Se on selvästi tummempi kuin Haaga. Se ei ole koskaan vielä kukkinut niin hienosti kuin nyt. Se voisi olla Rhododendron kerhon sivujen kuvauksen perusteella Elviira tai Mauritz, mutta mitään varmuutta minulla ei ole, sillä kaikki on istutettu ennen kuin muutimme tähän. Joka tapauksessa olen saanut ihailla sitä tänä keväänä monta viikkoa. Jos joku lukija tunnistaa lajikkeen, olisi kiva tietää.

• 

• 

• 

• 

Kukkien pelastusta ja rosariohaaveita

Naapuritontin myynti on pitänyt meidät puuhakkaina tämän kevään. Aluksi siirrettiin rhodoa, mistä kerroin viime postauksessani. Sitten yritin pelastaa kaikki monivuotiset kukat, joita olin istutellut kaarisillan lähiympäristöön ja vaahteran juurelle. Kaarisiltakin piti siirtää pois tulevan tien alta. Myös muutamia luonnonvaraisia kukkia halusin pelastaa omalle puolelleni. Lisäksi siirtyi myös kirsikkapensas, joka sinnikkäästi yrittää työntää lehteä, vaikka jänikset tai rusakot ovatkin vähän leikelleet sitä. Katsotaan nyt, annetaan sille vielä mahdollisuus, jos se siitä elpyisi.

Kaarisilta siirtyi ison tammen alle ja nyt se johtaa kasvihuoneelle. Yllättävän kivasti se asettui paikalleen, kiitos vain hyvästä paikkavinkistä naapuritarhurille. Sitä ei tarvinnut purkaakaan kokonaan, kaiteet irrotettiin ja asetettiin uudelleen paikoilleen. Olen suunnitellut siihen jonkinlaista ruukkupuutarhaa kesäkukista, mutta se on vielä suunnitteluasteella, sillä en ole uskaltanut vielä siirtää kaikkia kesäkukkia ulos yöpakkasten uhan takia. Ehkä jotain vielä täytyy käydän hankkimassa lisääkin, jospa vaikka alennusmyynnistä. Pari reisssua on jo tosin tehty kesäkukkakaupoille. Pasuunakukat ovat kasvamassa kasvihuoneessa vielä, mutta sillan pielessä voisi olla niillekin hyvä paikka.

Sillan pielestä kaivoin ylös kurjenpolvet ja siirsin ne rhodojen alle. Muutama kirjopikarililja piti myös pelastaa ja tuoksulilja, joka ei oikein koskaan paikalla viihtynytkään. Katsotaan herääkö henkiin uudessa paikassaan. Viime kesänä siinä oli myös keltasauramoa, mutta sitä en nyt ainakaan vielä ole löytänyt, jotta voisin sen siirtää. Täytynee hankkia uusi tai kylvää siemenestä.

• 

• 

• 

Luonnonvaraisista tai lähes luonnon kukista pelastin kevätesikot, jotka vain sinnikkäästi nousivat nurmikolle samaan kohtaan joka kevät. Toinen esikoista on keltainen ja toinen kaksivärinen ja minusta aivan erikoisen hieno. Kaivoin ne ylös ja istutin uudelleen syyshortensian juurelle ja näyttää siltä, että viihtyvät siinä varsin hyvin. Lisäksi siirtelin lemmikkiä, valkovuokkoa ja kevätkaihonkukkaa vähän sinne sun tänne. Voi kun vielä saisi päivänkakkarat mukaan, että kaikki eivät tien alle jäisi.

Vaahteran alla minulla oli pieni kukkapenkki, jossa oli naapurista saatuja ihanuuksia, kuten varjoliljaa, vuorikaunokkia ja laukkoja. Penkki oli tosiaan pieni, mutta pelastettava sekin oli. Autokatoksen vieressä oli toinen penkki, jossa oli osittain samoja kukkia ja lisäksi vuorenkilpeä, jonka olin siirtänyt tuijaryhmän alta. Penkki oli kuitenkin niin pieni, ettei siihen enää mahtunut uusia tulokkaita vaahteran alta. Siispä penkkiä täytyi suurentaa. Pohdin penkin mallia ja pyysin konsultaatioapua naapuritarhureiltakin. Lopulta päädyin soikeaan kohopenkkiin, jonka reunustin tiilillä ja luonnonkivillä. Penkistä tulli sen verran iso, että lisääkin taimia tarvittiin, mutta onneksi apua on lähellä. Tällä hetkellä penkkiin on päässyt aiempien seuraksi, vuohenjuurta, palavaarakkautta, keltaista päivänliljaa ja reunalle esikkoa. Tulossa on vielä ainakin rusopäivänliljaa ja sahramililjaa. Siperiankurjenmiekasta myös haaveilen, mutta katsotaan nyt saanko sitäkin. Kuunliljaakin tarjottiin, mutta se ei kuulu suosikkeihini. Väriloistoa ja -kirjoa riittää, mutta minä rakastan värejä enkä ole rajoittunut vain tiettyihin väreihin puutarhassani. Keltaista ja oranssia pitää olla, mutta niiden vastapainona voi olla myös muuta, kuten sinistä ja punaistakin. Projekti on vielä vaiheessa, mutta onpa kiinnostavaa nähdä, miten se siitä kehittyy ja muotoutuu.

• 

• 

• 

Olemme nyt mitanneet ja merkinneet narulla ja aurauskepeillä rajan ja miettineet, mitä siihen rajalle sitten laitettaisiin. Muutaman illan surfarsin netissä katsellen erilaisia aitoja ja aitaelementtejä. Rautakaupoissakin käytiin aitaelementtejä ihmettelemässä, mutta liian kalliiksi tulisi meidän budjetille rajan aitaaminen ostoelementeillä. Heinäseiväsaita voisi olla kiva, mutta seipäiden saaminen on vielä epävarmaa. Täytyy tutkia asiaa kesän aikana. Sitten sain kuningasidean perustaa rajan tuntumaan rosarion. Lähietäisyydellä kasvaa jo valmiiksi muutama ruusupensas, vaaleanpunaista, juhannusruusua ja ristinummiruusu. Lisäsin siihen punalehtiruusun ja naapurista saan punaista juhannusruusua. Tadaa, ja siinä minulla tulossa hieno rosario! Jatkoimme naapurin kanssa visiointia ja rakensimme mielikuvituksessamme kaariportin, johon tulisi keltaista köynnösruusua ja toiselle puolelle pohjanruusua.

On niin kivaa, kun on lähellä muitakin puutarhahörhöjä, joiden kanssa voi visioida, suunnitella, konsultoida, käydä puutarharetkillä, kukkakaupoissa, kesäkukkaostoksilla ja ihailemassa toisten pihoja, puutarhoja ja kasviuutuuksia.

Rhodon kevätmuutto

• 

• 

Kevät on muuttoa ja muutoksia. Meillä muutti rhodo portinpielestä keittiön terassin viereen. Muuttoa on pelätty ja suunniteltu jo melko kauan, sillä se on ollut tullilinjalla siinä tapauksessa, että vieressämme oleva tontti ostetaan lopulta. Tontistamme on viiden metrin varaus tietä varten ja juuri sen varauksen kohdalla kasvaa valtava, vanha ja hieno rhodomme. Viime talvena sitten saimme sen pelätyn uutisen tontin myydyksi tulemisesta. Paikka portinpielessä on ollut hyvä, ja rhodo on koristanut hienosti talomme julkisivua ja sisääntuloa. Siksi harmitti kyllä, että pitää nyt luopua siitä ja tilalle on tulossa tie naapuritontille. Aikataulusta emme ole saaneet mitään tarkempaa tietoa, mutta päätimme, että emme jää odottelemaan kaivinkoneiden tuloa, vaan toimimme vielä, kun voimme tehdä jotain rhodon pelastamiseksi. Sitä mahdollisuutta, että se jäisi kaivinkoneiden tallomaksi, ei sydämeni kestänyt, siitäkään huolimatta, että olemme talossa vain vuokralaisina. Toki aina olen tuntenut tämän kodikseni ja hoitanut pihaa kuin omaani. Vuokraisäntä oli siirtoprojektimme takana ja toivoi myös, että saisimme pensaan elävänä siirrettyä johonkin toiseen kohtaan tontilla.

• 

• 

• 

Rhodon iästä minulla ei ole mitään tietoa, mutta koon perusteella voisi päätellä, että sillä on jo ihan kunnioitettava ikä. Tarkemman tutkimuksen jälkeen selvitimme, että se koostuu itseasiassa neljästä rungosta. Sillä selittyy myös se, että kukinta on kaksivärinen. Olenkin mielessäni vähän ihmetellyt, miten rhodossa on kahdenvärisiä kukkia: valkoisia ja punaisia; nerokas keksintö istuttajalta, kuka hän sitten lieneekin. Lajikkeestakaan minulla ei ole tietoa tarkemmin.

Juttelin siirrosta naapureille ja puutarhaystäville ja he kannustivat yrittämään siirtoa. Heillä oli sellainen kokemus, että rhodon juuristo ei olisi kovin syvällä vaan melko pinnassa, joten kaivaminen heidän mielestään olisi mahdollista. Kevät vuodenaikana tuntui olevan melko hyvä siirtämisen suhteen. Aloitimme siirtämisen sen verran aikaisin, että kuvittelimme rhodon olevan vielä talvihorroksessa ja selvisikin, että maa oli osittain vielä roudassa ja maata saikin hakata kirveellä.

• 

• 

• 

Niinpä sitten ensimmäisinä lämpiminä kevätpäivinä aloitettiin kaivaminen. Jos rhodon juuret löytyivätkin melko pinnasta, vierestä löytyivät koivun paksut ja vahvat juuret, jotka olivat kietoutuneet rhodon juurakkoon kuin Juha Tapion biisissä. Kirveellä oli siis töitä koivun juurten ja roudan kanssa. Onneksi minulla on sinnikäs ja vahva prinssipuoliso, joka jaksaa olla mukana näissä minun puutarhahullutuksissa. Paras kaivuväline oli oikeastaan pikkuruinen metallinen istutuslapio. Kaivamisen jatkuttua jo muutaman päivän, päätin ostaa itselleni uuden lapionkin, Hyötykasviyhdistkseltä tietenkin. Ajattelin, että jospa se innostaisi minuakin kaivamaan.

Uusi paikka löytyi keittiön terassin vierestä. Siitä kyllä saisimme ihailtua rhodoa itse enemmän. Olisipa kiva, jos voisi vielä joku kevätkesä aamukahvilla ihailla rhodon kukintaa. Paikalla on ollut epämääräinen kumpare, jossa kasvaa yksi tuija, toinen jo kuoli, sembramänty ja kumpare on täynnä pikkutalviota. Yhdellä kulmalla kasvaa köynnöshortensia ja yhtä kärhöä olen yrittänyt siihen kasvattaa, mutten kovin hyvällä menestyksellä. Loppukestästä siihen on ilmaantunut muutama nauhus. En ole ollut erityisemmin ihastunut kumpareeseen, mutta en ole keksinyt, mitä sille voisin tehdä. Reunoille olen laittanut betoniruukkuja, joissa kasvaa mansikkaa, tinjamia, minttua ja päivänhattua. Siihen siis kaivettiin valtava kuoppa ja täytettiin sitä rhodomullalla. Aikamoista savea olikin alkuperäinen. Savet ja pikkutalvioturppaat siirsin tontin rajalle kuusten alle. Katsotaan lähtevätkö siellä kasvamaan uudelleen. Siellä saisivat kyllä levitä aivan rauhassa niin paljon kuin lystäisivät.

• 

Ensin saatiin siirrettyä kaksi pienempää juurakkoa ja lopulta kaksi isompaa. Väreistä en nyt tiedä, missä ovat valkoiset ja missä punertavat. Sitä jännityksellä odottelen, jos siirto onnistui. Tuumattiin lopulta, kun koko siirtourakka saatiin päätökseen, että siinä on meidän koko rhodoperhe: kaksi lasta, iskä ja äiti. Paikka on kuin heille luotu, aivan kuin ne olisivat aina olleet siinä. Tätä se kumpare on odottanut, onneksi en tehnyt sille aikaisemmin mitään, vaikka olin yrittänyt miettiä monenlaisia vaihtoehtoja sen kaunistamiseksi. Voi, kunpa nyt vain juuristo ei vaurioitunut liikaa siirrossa. Olen kastellut ja jutelllut ja koittanut vakuuttaa, että ihan omaksi parhaaksi oli tämä nyt vain. Pahaa teki se, että piti kaikki nuput poimia pois, mutta sellaisen ohjeen sain, että niin kannattaa tehdä, että kasvi käyttäisi energiansa juurtumiseen eikä kukkimiseen. Nyt pitää odottaa vielä ensi kevättä, jotta näkisi kukkimisen, jos kaikki nyt vain onnistuu.

Keltaista pääsiäistä ja kevään vihreää

Kevät, pääsiäinen, taimityöt, ensimmäiset kevätkukkijat ja pienet kasvun merkit ovat varmasti kaikilla puutarhureilla nyt mielessä. Nyt alkaa olla jo toivoa keväästä ja kesästä, kun lumi on jo täällä etelässä melkein kokonaan kadonnut.

Sisätiloissa taimikasvatus alkaa olla kiihkeimmillään. Minulla tomaatin taimet muuttivat verantoon vähän totutelemaan viileämpään. Laitoin tänäkin vuonna hyviksi havaitut samat lajikkeet. Yellow submarine on ollut kaikkein nopeakasvuisin ja niitä on myös kaikkein eniten. Siemenpussi hajosi kylvövaiheessa, joten päätin sitten kylvää kaikki ja jakaa taimia naapureillekin. Rosellat ja Tigerellat ovat hyvässä vaudissa tulossa perässä. Siinäpä ne tomaattilajikkeet sitten ovatkin.

Paprikoista pääsivät kokeiluun Corno Giallo -nimiset pikku paprikat. Taimet ovat melko pieniä ja hidaskasvuisia, joten en laittanut niitä vielä eteiseen vaan pidän ne lämpimässä olohuoneessa. Jamaican Bell -chili oli sen verran hauska tuttavauus viime kesänä, että sitä otin kasvatukseen myös nyt. Näyttää siltä, ruukkuun talveksi siirretty yksilö ei tainnut sittenkään talvehtia, koska siinä on edelleen vain lehdetön varsi.

Sitruunabasilika ja kreikanmäkimeirami ovat hyvällä alulla. Olen yrittänyt latvoa basilikaa, että tulisi tuuheampi kasvusto, mutta en ole vielä aivan vakuuttunut tuloksesta. Kaupasta ostettu basilika pääsi myös ruukkuun tekemään seuraa itse kylvetyille.

Tänään kylvin samettiruusut. Niitä pitää olla monta eri lajiketta, sillä minulla niitä on joka puolella. Samettikukka jakaa mielipiteitä vahvasti. Toisille se on inhokki, mutta minä rakastan niiden aromikasta tuoksua, sään kestävyyttä, pitkää kukintaa ja värikkyyttä. Uskon myös vakaasti niiden voimaan torjua tuholaisia ja siksi kasvatan niitä aina myös kasvihuoneessakin. Nyt laitoin itämään rohtosamettikukkaa tai toiselta nimeltään samettirakuunaa, kääpiösamettikukkaa (Red Gem, Lemon Gem), ryhmäsamettikukkaa kahta laatua: Spanish Brokade ja Tiger eys sekä vielä viime kesänä itse kerättyä vaniljan vaaleaa isosamettikukkaa, Kilimanjaro White. Jännittävää nähdä itävätkö itse kerätyt siemenet.

Pääsiäistunnelmista vielä sen verran, että olen ihastunut täysin keltaiseen hyasinttiin. Joulunakin hyasintti on lempikukkani. Vaikka tuoksu on sama, siitä ei tule ollenkaan jouluinen tunne, kun väri on eri. Tulppaanit ovat tietenkin myös meillä keltaiset. Dramatiikkaa lisätäkseni laitoin joukkoon tumman liloja tulppaaneja ja yhdistelmä on minusta aivan onnistunut. Ilokseni huomasin tänään, että muutama krookuskin on herännyt ulkona. Nyt alkavat olla käsillä ne hetket, kun joka päivä voi löytää ulkoa jotain uutta.

Kevätkauden avaus: istutuspöytä olkkariin

Minun kevätkauteni alkaa siitä, kun kannetaan istutuspöytä olohuoneen ikkunan eteen. Tänä vuonna hiihtolomareissustakaan ei tullut mitään, joten nyt on hyvää aikaa aloittaa esikasvatus ja muut kasvipuuhat. Illalla viritettiin valot, lämpömatot ja jatkojohdot.

Aamulla syöksyin rautakauppaan multaostoksille. Päätin ostaa myös kukkamultaa ja vaihtaa ensitöiksi muutamiin kukkiin isommat ruukut, jotka myös löytyivät rautakaupasta. Saviruukku on paras ja nyt mukaan lähti perinteisen terrakottavärin sijasta harmaa savenvärinen. Kivaa vaihtelua. Uudet mullat saivat reunustraakkipuu, flamingokukka, kiinanruusu ja enkelinsiipi. Ihan silmissä reipastuivat. Traakkipuun sain työpaikalta muuton jaloista ja olikin jo juurilla ahdasta.

Esikasvatuksen aloitan paprikoista ja chileistä. Tosin en ota kasvatukseen tänä vuonna kovin monenlaisia lajikkeita. Viime vuosina paprikat ovat onnistuneet huononlaisesti, milloin mistäkin syystä. Viime vuonna ne tukehtuivat muiden kasvien sekaan liikaa eivätkä saaneet tarpeeksi valoa. Yhtenä vuonna vaivasivat kirvat. Kokonaan en silti vielä luovuta. Tilasin siemenet hyötykasviyhdistykseltä kuten ennenkin ja paprikalajikkeeksi valitsin vihannespaprikan Corno Giallo. Se on kuvauksen mukaan maukas, paksumaltoinen ja satoisa suippopaprika, jonka mehevät ja napakat hedelmät kasvavat noin 17–20 cm pitkiksi ja ovat kypsyttyään kirkkaan keltaisia. Yritin tänä vuonna kiinnittää huomiota myös siementen biodynaamisuuteen tai ekologisuuteen. Nämä olivat biodynaamisia siemeniä.

Toinen esikasvatettavani tänään oli Jamaican Bell -chili. Kokeilin sitä jo viime kesänä ja se oli jotenkin hauska tuttuvuus. Toin yhden ruukussa sisälle talvehtimaankin, kun se oli niin elinvoimainen ja teki pitkään syksyllä vielä chilejä. En tosin ole varma onko se enää hengissä. Kovin suurta satoa en saanut, mutta sen verran kuitenkin, että päätin ottaa ohjelmistoon tällekin kesälle. Chili on mieto ja hauskanmuotoinen. Yritän nyt pitää mielessä, että varaan riittävästi tilaa ja valoa. Melkein unohdin: laitoinhan vielä kahteen ruukkuun yrttejä, toiseen sitruunabasilikaa ja toiseen kreikanmäkimeiramia. Kreikanmäkimeirami on talvehtinut kasvihuoneessa pari vuotta, mutta saa nähdä, miten tänä vuonna, kun on ollut kovemmat pakkaset kuin viime talvena.

Seuraavaksi vuorossa ovat tietenkin tomaatit! Siemenlaatikossa odottavat Tigerella, Yellow Submarine ja Rosella. Maltanko odottaa ensi viikkoon? Tarkistelin viime vuoden kylvökalenterista, että viime keväänä olen ollut liikkeellä hyvissä ajoin jo helmikuun alussa. Uskonpa ehtiväni tänäkin vuonna, vaikka aloitinkin vasta nyt.

Rubiininpunainen auringonlasku ja Kilimanjaron valkea

Kukilla tai niiden lajikkeilla on joskus mahtavia ja mielikuvia herättäviä nimiä. Tänä vuonna valitsin muutaman aivan nimen perusteella. Minulla on ollut jo monta vuotta auringonkukkia laatikossa keittiöterassin edessä. Tänä vuonna yksi auringonkukkalajikkeista on Ruby sunset -niminen. Väri on kyllä uskomattoman erikoinen. Olisin olettanut sitä kuvauksen perusteella hieman punaisemmaksi, mutta hieno ja erikoinen on myös tuollaisena ruskehtavanakin. Tänä vuonna auringonkukkien kanssa on vain ollut ongelmana tuuli. Monta ehti jo katketa ennen kuin saatiin tuettua.

Samettiruusuissa olen tähän asti pitäytynyt vain kääpiö- ja ryhmäsamettikukissa enkä ole niin välittänyt isoista samettikukista. Tänä vuonna innostuin kuitenkin ottamaan esikasvatukseen isoakin samettiruusua hienon nimensä takia. Lajikkeen nimi on Kilimanjaro white. Hyötykasviyhdistyksen siemenluettelossa siitä kerrotaan, että se on kerrottu, vaniljanvalkoinen kaunotar, joka muistuttaa neilikan kukkaa. Kukinta on alkanut melko hitaasti, mutta komea se on ruukussa, kun korkeutta on varmasti se luvattu 45 cm. Nyt ensimmäiset kukat alkavat avautua. Täytyy sanoa, että se on kyllä hieno ja taitaa päästä esikasvatuslistoille jatkossakin.

Ryhmäsamettikukat vievät meidät Espanjaan ja mieleen tulee flamenko tanssijan röyhelöhelmat. Valitsin nimittäin lajkikkeeksi Spanish brocaden, jota kuvataan Hyötykasviyhdistyksen siemenluettelossa mahonginpunaiseksi kullankeltaisella reunuksella. Ne ovat olleet vaihtelevaa säätä kestäviä ja todella runsaskukkaisia tänäkin kesänä. Eipä kalpene nimessään myöskään tiikerin silmä, Tiger eyes. Sitä kuvataan huomiota herättävän hurmaavaksi ja minut se ainakin on hurmannut kyllä.

• 

• 

• 

Sagalund ja kansakoulun opettajan unelma

Kyllä kesälomareissuun pitää ainakin yksi puutarhakohde saada aina mahtumaan. Tämän kesän reissu rakentui Bengtskärin majakan ympärille ja retken lähtöpiste, Kasnäs, oli suunnittelun alkupisteenä. Siihen ympärille aloin sitten rakennella muuta ohjelmaa. Lueskellessani oppaita ja matkailuvinkkejä silmiini sattui maininta Sagalundista Kemiön saarella. Niinpä valmistelin miestäni, että paluumatkaan osuu sitten yksi puutarhaan ja kukkasiin liittyvä tutustumiskohde.

• 

• 

Minä kiinnostuin eniten digimateriaaliosion videosta, joka kertoo Nils Oskar Janssonin unelmasta. Videon kerronta alkaa näin: ”Sata vuotta sitten asui Kemiössä mies, Nils Oskar Jansson, jolla oli unelma. Harva uskaltaa toteuttaa haaveensa.” Tämä lause sai minut kiinnostumaan asiasta entistä enemmän ja ottamaan selvää, mikä oli Janssonin puutarhaan liittyvä haave.

Jansson oli Linnén suuri ihaillija jo pienenä poikana ja kirjoitti hänestä koulussa aineen, joka sai opettajankin melkein kyyneliin. Linnén kuva ja kaunis vanamonkukkataulu löytyvät museosta edelleen. Esittely videolla kerrotaan kiinnostavasti Janssonin suhteesta kasvitutkijaan. Kannattaa katsoa ja kuunnella itse, en spoilaa enempää. Sivustolta löytyy Sagalundista paljon tietoa ja muutenkin museon nettisivut ovat vallan hienot. Sieltä saa hyvän yleiskuvan vierailun pohjaksi ja sitten paikan päällä osaa kiinnittää huomiota oikeisiin asioihin.

Jansson toimi Vretan koulussa opettajana ja hänen haaveensa oli perustaa alueelle museo. Alueella sijaitsevat rakennukset on tuotu eri puolilta Kemiön saarta ja ne edustavat eri aikakausia ja elämän eri puolia. Kiinnostavimpia olivat minusta Tjuda Pedagogi, jossa esitellään entisajan koulua hiekkaan kirjoittamisesta lähtien; Käräjätalo, jossa on esillä muun muassa suden pyytämisvälineitä ja tietysti Janssonille itselleen ja hänen kollegalleen Adelelle rakennettu Villa Sagalund.

Ulkomuseon lisäksi Jansson haaveili kasvitieteellisen puutarhan perustamisesta. Sagalundin museopuutarhasta löytyykin edelleen paljon harvinaisia kasveja nimikyltteineen. Ruusutarhasta tapasin myös tuttuja, kuten ristinummiruusun, joka ei kyllä kukkinut juuri vierailuni aikana. Kiinnostava oli myös Tarja Halosen nimikkoruusu, jonka olisin mielelläni nähnyt kukassa. Puutarhassa on myös käytäviä, penkkejä ja pöytäryhmiä sekä koristeita, jotka kuuluvat puutarhaan oleellisena osana. Puutarhan tunnuskasvi juhannuspioni oli myös jo ohittanut kukinnan. Siitä kerrotaan nettisivuilla näin:

” ’Juhannuspioni’ kuuluu museopuutarhan alkuperäiseen lajistoon. Se on tuotu Sagalundiin 1887-1895 Kirkonkylän pappilasta ja kasvaa edelleen alkuperäisellä paikallaan. ”Juhannuspioni”, paikalliselta nimitykseltään bondpion, on yleinen Kemiönsaaren vanhoissa puutarhoissa.”

• 

• 

• 

• 

Opettajana minua kiinnosti tietenkin myös pedagogiikka, jota Jansson harjoitti. Jansson nimittäin halusi opettaa puutarhanhoitoa myös lapsille. Oppilaiden kanssa hän raivasi koulun alueen, istutti puita ja kasveja. Hän perusti koulun alueelle kasvimaan, ja jokainen oppilas sai oman palstan ja kukkamaan, jota sai hoitaa. Jokaisella oppilaalla oli omat työkalut ja kärry, jossa saattoi kuljettaa niitä sekä multaa ja roskia. Lasten piti esitellä omat palstansa ja työkalunsa niin sanotussa katsastuksessa, joka pidettiin keväällä koulun kentällä. Sagalundin Lastenkulttuurikeskus jatkaa koulukasvimaatoimintaa kaikkien Kemiönsaaren koulujen kanssa osana saaren kulttuurikasvatussuunnitelmaa. Nettisivuilta löytyy myös ”Kädet multaan” opas koulukasvimaatoimintaan. Oppaan on julkaissut lastenkulttuurikeskus. Olisipa hauskaa joskus päästä itse mukaan toteuttamaan tämänkaltaista toimintaa.

• 

• 

Alueen tunnelma on aistittavissa vahvasti Villa Sagalundin sisustuksessa erityisesti Adelen puolella. Ihastuin kalusteiden ja sisustuksen lisäksi myös pelargoniaikkunaan pitsiverhoineen. Voisin hyvin kuvitella Adelen nyppäämässä kuihtunutta kukkaa ja istahtamassa keinutuoliin tai sytyttämässä vihreää lamppua ikkunan edessä eläkepäivinään.

Museossa toimii kiva kahvila, Café Adèle, jossa oli maukas kalabuffet sekä museokauppa, jossa myytiin kaikkea ihanaa nostalgista lastenkulttuuriin liittyvää tavaraa, kuten uusvanhoja leluja ja pelejä. Yläkerrassa oli apteekkimuseota ja muuta hauskaa nähtävää.

• 

• 

• 

• 

Summa summarum siis on vahva suositus: kannattaa vierailla Sagalundissa, jos liikkuu Kemiönsaarella!

Lähteet:

Sagalundin museon nettisivut osoitteessa https://sagalund.fi/fi/tervetuloa/

Avoimet puutarhat 2020: Kukkaloistoa, kiviä ja kanoja

Tänä vuonna kiersimme ystäväni kanssa kolme puutarhaa Uudellamaalla. Kohteiksi valikoituivat Nummelan tilan puutarha Nukarissa, Hedda Paippisissa ja Näsis Sipoossa. Ensimmäisenä vierailimme minulle jo ennestään tutussa Nummelan tilan puutarhassa, josta kirjoitin tarkemmin viime vuonna blogissani. Paikka oli aivan yhtä viehättävä ja kiinnostava kuin muistin. Juustokakku oli suussasulavan ihanaa ja talon emäntä niin vieraanvarainen ja ystävällinen. Tänä vuonna kiinnitin huomiota yleiskuvaa enemmän yksittäisiin kukkiin. Erityisesti katseeni kiinnittyi erikoisen värisiin akileijoihin. Olin lukenut jonkin jutun akileijoista vähän aikaa sitten ja ehkä juuri siksi bongasin ne kaiken muun ihanuuden joukosta.

• 

• 

• 

Katsottavaa oli paljon ja siksi kiersimme pihan kaksi kertaa. Toisella kierroksella silmä löysi aina jotain uutta katsottavaa, kuten tämän kaunokaisen, jonka nimen jo unohdin.

Toinen kohteemme, Hedda, sijaitsee Paippisissa, Pornaisten tien varressa. Saimme siitä vinkin naapuriltamme, ja se olikin hyvä vinkki. Puutarhan yleisilmeen keskeinen elementti ovat kivet ja kivimuuri, joka näkyy tielle. Molemmat huomasimme heti paikalle saavuttuamme, että olimme monta kertaa ihailleet paikkaa tieltä ohi ajaessamme. Nyt oli tosi kiva päästä kurkistamaan kivimuurin taakse.

Ensimmäiseksi lähdimme astelemaan kivistä polkua ja yhtäkkiä huomasimme olevamme Kreikassa! Syvennyksestä avautui kreikansinisellä sisustettu huone ja sininen viinikellarin ovi. Kun olisi laittanut vielä soimaan kreikkalaista musiikkia, olisi hyvinkin voinut huijata itseään ja matkustaa Kreikan tavernoihin. Puutarhan omistajat Hedvig ja Pentti Halén kertovatkin pitävänsä kreikkalaisesta tunnelmasta ja ovat matkustelleet Kreikassa paljon. (Sipoon Sanomat 2019).

Toinen ehdoton katseenvangitsija puutarhassa on lampi, jossa on puro ja vettä kaatava tyttö -patsas. Meidän onneksemme myös lumme oli juuri kauniisti kukassa. Puron ja suihkulähteen äänet olivat ihanan rauhoittavat.

• 

• 

• 

• 

Muitakin kauniita astetelmia löytyi puutarhasta sieltä täältä. Lintujakaan ei ollut unohdettu, vaan niille oli kaunis vesiallas. Kaivojen ympärille oli tehty kauniit kukkaistutukset ja muuria koristi kukkakimppu kastelukannussa. Minua ilahduttivat myös keltaiset ruusut ja muut kauniit keltaisen sävyt. Huomasimme myös kukkineen kultasateen ja kuvittelimme mielissämme, kuinka upea se on ollut täydessä kukassa.

Kiviaita tai muuri, joka ympäröi pihaa on itsessään upea. Sen päällä kukkiva keltamaksaruoho oli komeimmillaan ja saniaiset olivat valloittaneet varjoisan puolen ihanasti. Koko puutarhassa oli hienosti yhdistelty rakennettua ympäristöä, sommittelua ja asetelmia, patsaita ja toisaalta luonnollisuutta. Luonnonmukaisuutta edusti kukkimaan jätetty päivänkakkaraketo talon edustalle. Vuosien työ ja rakkaus puutarhanhoitoon näkyi ja teki meihin vaikutuksen.

Kolmas kohteemme löytyy Sipoosta myös. Puutarhapäivän teemasivustolla paikkaa kuvaillaan näin:

”Näsiksen tila on vanha rälssitila 1600-luvulta. Nykyinen talo, navetta ja pihapiiri ovat 1800-luvun lopulta. Maalaismaisemissa Linnanpellon kylässä sijaitseva pihapiiri tarjoaa perinneperennoja, runsaan keittiöpuutarhan, eläimiä ja elämyksiä maaseudulla.”

Ihastuimme paikan kauniiseen hyötypuutarhaan, jossa kukkivat kehäkukat, vilkkuivat mansikat ja rehotti tilli. Hyötytarhaa kiersi viehättävä lauta-aita. Puput ja kanat piti käydä myös tarkistamassa, ja kanalasta kuului somaa piipitystä, kun pikku kanat vielä harjoittelivat kananelämää. Talon perinneväritys ja arkkitehtuuri viehätti minua myös kovasti. Ehkä meitä jo painoi vähän väsymyskin, joten vierailumme Näsiksessä jäi melko lyhyeksi.