Meri, pilvet ja kesäinen päivä

Miltä tuntuu, kun monta vuotta sitten aloitettu projekti toteutuu ja lopputulos on näköpiirissä? Minä haaveilin monta vuotta, että joskus vielä kudon kangaspuilla mattoja.

Kangaspuu- ja mattohaave kulki mukana ja siitä aina jollekin mainitsinkin silloin tällöin. Sitten meille tarjottiin kangaspuitakin. Mieheni oli sanonut, kun niistä oli tullut puhetta, että tietää kyllä yhden, joka ne haluaisi. Puut haettiinkin, mutta niissä oli sen verran kunnostamista ja kokoamista, että projekti jätettiin lepäämään ja odottamaan parempia aikoja. Tallessa toki ovat edelleen ja kunnostusta on harkittu.

Aloitin matonkuteiden eli leikkelyksien leikkaamisen sillä ajatuksella, että leikkaanpa nyt näitä ja katsotaan sitten, josko näistä jotain tulee ja jos ei, niin annan pois jollekin, joka huolii. Keräilin vanhoja vanhoja lakanoita sieltä täältä ja siivosin kaapista kulahtaneet t-paidat ja loppuunpidetyt vaatteet ja pyytelin muistaessani niitä myös siskolta ja tuttaviltakin.

• 

• 

• 

Leikkelysten leikkaaminen jatkui edelleen. Kävin messuilla tutustumassa kangaspuihin ja kutomiseen ja kyselin Taito-keskusten väeltä kutomisesta, mutta en saanut aikaiseksi tarttua toimeen sen kummemmin. Matonkudekasat kasvoivat, ja aloin miettiä, kuinka paljon niitä pitäisi olla, että niistä jotain saisi.

Lopulliseen toimeen ryhtymisen kimmoke oli Etelä-Suomen Taitokeskuksen Hyrylän toimipisteen avoimet ovet -tapahtuma. Painoin Facebookin ”kiinnostunut”-nappia ja unohdin asian. Mutta Facebook on nerokas ja siitä on joskus oikeasti hyötyä: nimittäin se muistutti minua oikeana päivänä tapahtumasta ja päätin salamannopeasti vetää saappaat jalkaan kesken muiden puuhien ja kiiruhtaa pyytämään naapuria messiin. Se oli kannattava reissu. Sain varattua itselleni mattopuut kahdeksi viikoksi. Samalla tuli suunniteltua talviloman ohjelmakin!

Nyt olen kutonut viikon ja olen aivan innoissani puuhasta. Parasta kutomisessa on värien sommittelu ja kuteen asettumisen seuraaminen. Täysin ei voi ennustaa, miltä kude näyttää valmiina ennen kuin sen on lyönyt paikoilleen. Jokainen lyönti luo uutta ja saa lopputuloksen näyttämään erilaiselta. Jännittävää on myös odottaa, miltä matto sitten lopulta näyttää, kun sitä ei kutoessa näe kuin pienen osan kerrallaan.

• 

• 

• 

Kaksi ensimmäistä mattoa päätin tehdä vihreän sävyisiksi. Kutomisen edetessä aloin nähdä matoissa tarinoita. Yksi on kuin kesäinen päivä, aluksi aamun sarastusta ja hentoa sinivihreyttä, joka kehittyy kohti keskipäivän lämpimän oranssia auringon kultaa, kunnes ilta alkaa hämärtyä. Vihreiden kuteiden loputtua siirryin sinisiin ja valkoisiin. Matto muistutti merta ja taivasta, tyyntä, myrskyä, selkeää ja pilvistä säätä merellä. Mattojen värien kanssa matkustin kesään, vaikka ulkona satoi vettä, taivas oli harmaa ja maa musta.

Räsymatoissa hauskaa on vielä sekin, että raidoista tunnistaa välillä alkuperäisen vaatteen: sen, mikä vaate oli entisessä elämässään, kenelle se kuului, millaisia muistoj asiihen liittyi. Oliko se puhki kulutettu rakas pusero vai vähän epäonnistunut ostos, jota ei sitten tullut pidettyä. Tuon raidan kankaan sain naapurilta, tuon siskolta, tuossa lähes lahoksi kulutettu lakana, tuossa vanha makuuhuoneen verho.

Jotkut kankaista ostin kirpputorilta aivan vain tätä projektia varten, enkä tiedä, kenen kangas alunperin oli ja mikä oli sen tarina. Muutamat kankaista näyttivät tosi vanhoiltakin. Tämän kankaan arveltiin olevan jopa 30- tai 40-luvulta. Nyt minua harmittaa, että leikkasin sen kokonaan. Olisi pitänyt säästää pala.

Kohta tukki on täynnä ja tämä urakka tältä erää ohi. Viimeiset sentit kudon vielä tähän keskeneräiseen mattoon. Loput kuteet saavat jäädä odottamaan seuraavaa kudontakertaa. Sitten alan jännittää, miltä matot näyttävät, kun ne kierretään auki tukilta. Ehkä palaan asiaan sitten uudestaan kuvien kera.

• 

• 

Himmelihulluutta

Vuosi sitten löysin kirjamessuilta Pirkko Kuuselan Himmelikirjan. Ihastuin siihen, koska siinä materiaalina oli olkien sijasta käytetty kaislaa eli järvi- tai meriruokoa. Olen aina ihaillut himmeleitä ja muistaakseni äiti on niitä joskus tehnytkin. Oljesta askarteleminen on tuntunut minusta kuitenkin työläältä, koska olki halkeaa niin helposti. Kirjassa opastetaan alusta saakka ruo’on kerääminen ja käsittely. Kirjasta sai käsityksen, että ruoko on helppoa käsitellä, koska se on paksua ja nivelvälit ovat pitkiä. Kirja on kauniisti kuvitettu ja vaikutti selkeältä. Perinteisten himmeleiden lisäksi kirjasta löytyy myös erilaisia, modernimpia malleja.

 

Kipaisin kotiin kirjan kanssa ja sanoin armaalleni, että nyt alkoi kaislojen kerääminen. Kävimme ensin keräämässä järviruokoa kotijärven rannalta, mutta totesimme sen ohuehkoksi ja vaikeaksi käsitellä, joten suuntasimme seuraavaksi meren rantaan. Meriruoko miellytti meitä kovin ja löysimme hyvän keruupaikan Hangon seudulta elokuvafestivaalireissulla. Tänä vuonna kävimme myös samassa paikassa keräysretkellä. Tänä vuonna maisema oli kovin talvinen viime vuoteen verrattuna. Sää oli myös niin kylmä, että keräys tehtiin pikavauhtia.

Ruokojen käsittely vie jonkin verran aikaa. Esikäsittelyssä korren uloin kerros eli lehtituppi poistetaan, tähkät leikataan pois. Tämä on kaikkein roskaavin osuus. Sitten on edessä vielä korsien leikkaaminen määrämittaan tai ainakin nivelten poistaminen. Kuuselan kirjassa oli esikäsittelyynkin niin hyvät ohjeet, että ensikertalainenkin ymmärtää ja pääsee alkuun.

Sitten voikin lähteä rakentamaan! Aluksi minulla oli hahmottamisvaikeuksia enkä tahtonut millään ymmärtää, mikä kulma yhdistetään mihinkin, mutta kokeilemalla ja harjoittelemalla alkoivat erilaiset muodot ja kulmat löytyä. Perustin olohuoneeseen himmelitehtaan ja rakentelin ja leikkelin korsia aina joutohetkinäni. Kaikki sukulaiset saivat joululahjaksi himmelin, jokainen vähän erilaisen. Innostuin myös pallon ja tähtipallon muotoisista koristuksista ja niitä roikkui omissa ikkunoissani vähän siellä ja täällä pitkälle keväääseen ja osa niistä on roikkunut ikkunassa läpi vuodenkin. Minusta himmeli aivan turhaan yhdistetään vain jouluun.

 

Tänä vuonna aloitin himmeleiden teon myöhemmin ja olen nyt kokeillut uutta mallia:

Ulla-tähteä. Siitä tulikin oikein kaunis, vaikka vasta tehtyäni kaksi tähteä, huomasin, että keskusta olisi sittenkin pitänyt tehdä ehkä eri tavalla. Täytyy ilmeisesti tehdä vielä ainakin yksi. Myös muut tähtimäiset tai jopa aurinkoa muistuttavat muodot kiinnostavat minua tänä vuonna. Ainakin on varmaa, että kirja on niin sanotusti haukkunut hintansa, sillä siitä on käytetty ahkerasti ja siitä on ollut paljon iloa. Johonkin toiseenkin opukseen voisi tutustua, mutta ehkä ensi vuonna.

Lähteet:Kuusela, Pirkko 2014: Himmelikirja. Moreeni. Vantaa.

Leikkelyksiä ja muistoja mummusta

Viime päivinä olen muistellut mummua. Mummu asui pienessä punaisessa talossa pikkuisissa kylässä. Mummulaan ei ollut kotoa pitkä matka ja reitti oli suora. Siksipä varmaan sain mennä sinne yksinkin jo melko pienenä.  Mummulla oli aina jokin puuha menossa. Yksi niistä mieleen jääneistä puuhista oli leikkelysten leikkaaminen.

Tämä ei ole se mummun talo, jota muistelen, sillä se talo on purettu eikä minulla taida olla kuvaa siitä, mutta tämä Jurmossa metsän keskellä töröttävä mökki muistuttaa kovasti mummulaa. 

Hämmästykseni olen huomannut, että täällä etelässä ei tiedetäkään, mitä se tarkoittaa. Ei tiennyt käsityömessujen erään osaston myyjäkään,  kun kyselin hyviä kangassaksia vasenkätiselle ja tiedustelin, että sopiiko esitelty malli myös leikkelysten leikkaamiseen. Leikkelykset ovat tietysti matonkuteita. Sain muuten aivan erinomaiset sakset, japanilaista huippulaatua.

Minulla on vahva mielikuva mummusta istumassa sohvalla leikkaamassa kapeaa kangassoiroa. Mummu käytti aina keritsimiä, ja minusta ne näyttivät kummallisilta.  Minun muistini aikana mummulassa ei ollut lampaita, mutta ehkä siellä oli joskus ollut, koska oli keritsimetkin. Minäkin sain osallistua leikkaamiseen ja minulle löytyi omat pikkusakset. Minä istuin lattialla ja leikkasin kieli keskellä suuta.

Kummallista, miten voi muistaa jonkin yksityiskohdan niin selvästi, mutta muistan, että mummu leikkasi käännöskohdasta aina kulman pois ja siitä lähti aivan erityinen nipsausääni. Muistelen, että olisin kysynytkin, miksi hän teki niin. Nyt kun olen itse leikannut kuteita,  tuo kulman leikkaaminen palasi yhtäkkiä mieleen, ja huomasin itse tekeväni samalla tavalla. Kaukaa on opit saatu. Ei tarvinnut netistä etsiä ohjeita kuteiden leikkaamiseen. Tosin löysin netistä oivan ohjeen lakanat tai muun suorakaiteen muotoisen kankaan pikaleikkaukseen. On siis käytössä uudet ja vanhat opit.

Olen pitkään haaveillut mattojen kutomisesta ja nyt meille tarjottiin ilmaiseksi kangaspuita eli vääviä niin kuin meillä ennen sanottiin. Äidillä oli yhtenä kesänä väävi mökillä ja muutaman vedon minäkin taisin sitä kokeilla, mutta mahtoi olla kesällä muuta hauskempaa puuhaa tarjolla, kun ei siitä niin tarkkaa kuvaa jäänyt mieleen. Tämä on aivan uusi aluevaltaus minulle enkä ole varma, mitä tästä tulee, mutta aina kaikkea voi kokeilla.

Nyt olen siinä vaiheessa, että on muutama kerä leikattua matonkudetta, kangaspuut osina autokatoksessa eikä hajuakaan siitä, miten ne kootaan. Messuilla sain selville, mistä voi tilata loimia ja miten loimen leveys määritellään.  Apulainen luvattiin tarjota puhelimitse, kun tietäisi, mitä kysyä. Houkutteli äitiä joululomalla käymään, että voisime pähkäillä asiaa yhdessä. Kerron lisää asiasta jahka asia etenee.