Jotkut pakkaavat reissuun lähtiessään kissat ja koirat bokseihinsa, mutta minä ostin kuljetusboksin taimille, kun lähdimme äidin luo pääsiäisen viettoon. Ajattelin viedä tuliaisiksi hänelle uutta lajiketta kokeiltavaksi, nimittäin sitä pinaattia, josta edellisessä jutussani kerroin. Lisäksi laitoin muovilaatikkoon pari ruusukaalin tainta, jotka ovat kyllä ikävän hentovarsisia ja ronkuloita jo nyt. Vielä lähtiessä taitoin oksan komeasta ja hyvin talvehtineesta pelagoniastakin tai pelakuusta, niin kuin meillä ennen aina sanottiin.
Siinä ne nyt ovat, perillä, äidin ikkunalaudalla.
Jo jonkin aikaa olen pannut merkille, että minusta tulee enemmän ja enemmän äitini kaltainen. Siskokin huomautti asiasta taannoin, kun kerroin tekemisistäni puhelimessa. ”Kuulostaa ihan äidiltä”, hän totesi, kun kerroin muun muassa taimikasvatuksesta. Äidin suosikkilajeja ovat aina olleet samettiruusut ja niistä minäkin aloitin, kun ensimmäisiä kertoja päätin hankkia kesäkukkia siemenistä kasvattamalla. Nyt äidillä on kuulemma tulossa ahkeraliisaa myös. Varmaan jotain muutakin vähän myöhemmin.
Nuorena ja lapsena en oikein ymmärtänyt, mitä iloa ja järkeä on äidin ja isän työntäyteisessä lomailussa ja viikonlopun vietossa. Tavallinen lausahdus isällä tai äidillä oli, että pitää lähteä mökille leikkaamaan ruoho, multaamaan pottu, ruohimaan kasvimaa, poimimaan mansikat tai viinimarjat tai tekemään halakoja. Sitten lähdettiin, ja siellä he sitten puuhasivat kumpikin omia puuhiaan aamusta iltaan. Lapsen näkökulmasta se näytti niin tylsältä. Isä sentään kävi joskus uimassa ja äiti luki, mutta ei paljon muuta.
Nyt havahdun joskus siihen, että minusta ja armaastani on tullut aivan samanlaisia. Hupia on oksasilppurin hurina ja pauke, kukkapenkkien kitkeminen ja kastelu, haravointi, halonhakkaus, ei tosin minusta, ja ruohonleikkaus. Tähän on tultu! Ajan myötä ymmärrys omia vanhempiakin kohtaan lisääntyy kummasti.
Tuusulanjärven taiteilijakodeista yhdessä asuu Eero Järnefeltin tyttären poika. Suviranta on melkein meidän naapurissamme. Katsoin Suvirannasta tehtyä dokumenttifilmin pätkää netistä ja minulle jäivät mieleen ja jotenkin kolahtivat aivan uudella tavalla Juhani Kolehmaisen sanat, kun hän kertoi olevansa koti-ihminen, joka ei mielellään lähtisi kotoaan mihinkään. Hän kertoi myös, että vielä työelämässä ollessaan hän jätti huolensa aina portin toiselle puolelle ja että parasta elämässä on, kun saa olla kotona ja puuhailla omia kotihommia.
satumaista juttua 