Villejä unikkoja ja kultasadetta

Visbystä tulevat varmasti kaikilla mieleen talojen seinustoja kiipeilevät ruusut. Minä ihastuin Gotlannin matkallani ruusujen lisäksi villinä peltojen reunoilla huojuviin unikohin ja tienvierustoiden kultasateeseen.

Minun ottamissani reissukuvissa on siippani mielestä aivan liikaa kukkia. Kun tein ensimmäisen diaesityksen kuvista, sain kuulla kommentin, että jos aiotaan näyttää näitä joillekin muille, pitää tehdä eri versio. Ihmettelin kovin, että eivätkö siis kaikki olekaan kiinnostuneita siitä, millaisia kukkia Gotlanissa kasvaa.

Ensimmäiseksi  huomioni varastivat keltaisena hehkuvat kultasadepuut. En edes tiennyt nimeä sille ihanuudelle,  joka aina välillä vilahti tien varressa. Kukinta oli juuri parhaimmillaan ja pensaat loistivat kuin aurinko.  Laitoin kuvan faceen ja kyselin, kuka tietää nimen tälle ihanuudelle. Ajattelin, että haluan heti sellaisen omallekin pihalleni. Tietäväisiltä ystäviltäni sain tuota pikaa tietoa nimestä ja myrkyllisyydestä. Myrkyllisyyden takia päätin, että en ehkä sittenkään heti ensimmäiseksi mene taimikauppaan, kun pääsen kotiin.

Seuraavan kerran piti stopata Vespa, kun silmänurkassa vilahti punaisena vellova unikkomeri. Ei muuta kuin suunta takaisin ja kamera esiin! Tielle kääntyi auto, ja olin aivan varma, että maanomistaja tulee nuhtelemaan minua yksityisalueelle tunkeutumisesta, mutta ei: samalla asialla olivat kuin minäkin. Myöhemmin näin lisääkin unikkopeltoja, ja tulin siihen tulokseen, että ilmeisesti unikot ovat vähän kuin ruiskaunokit täällä meillä koto-Suomessa.

Myös Visbyssä kasvoi unikkoja seinän vierustalla. Vähään tyytyväinen kasvupaikan suhteen tuntuu olevan, kun siinä kivikadullakin selviää. Leirintäalueella telttamme viereen oli nurmikon leikkaaja jättänyt yhden kukan asukkaan iloksi. Osa kukista oli paikoitellen jo niin pitkällä, että niissä oli siemenkodat valmiina. Nappasin pari mukaan ja sujautin samaan pussiin rannalta kerättyjen kivien kanssa. Aina voi yrittää, josko saisin vaikka palan Gotlantia omaan pihaani.

Olihan siellä ruusujakin toki. Köynnösruusuista talojen seinustalla tulee minulle aina mieleen Veljeni Leijonamielen Njangijala ja ruusujen kaupunki. Väriskaala ulottui vaikeasta tummaan punaiseen ja keltaiseen. Minun silmääni viehättivät tällä kertaa kaikkein eniten keltaiset ruusut ehkä siksi, että ne eivät ole niin tavallisia kuin punaiset ja valkoiset. Keltainen ruusu puuttuu minulta, pitäisiköhän sellainen hankkia ristinummiruusun seuraksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vierailimme myös pikaisesti myös Visbyn kasvitieteellisessä puutarhassa, joka ei ollut kovin ihmeellinen. Yksi erikoisuus siellä kuitenkin oli: nenäliinapuu. Enpä ollut moisestakaan koskaan aiemmin kuullut. Hauskalta näytti, osa nenäliinoista oli vielä puussa ja osa oli jo pudonnut maahan.

Keskellä puutarhaa oleva kukkapenkki oli hauskan muotoinen ja idea tehdä kukista kesäinen timantti, oli minusta mahtava.  Kesä onkin sen arvoinen, kultaakin kalliimpi!

 

 

Rosendalin puutarhassa – Terveisiä Tukholmasta

Rosendalin puutarha Tukholmassa mainostaa itseään kasvun ja kestävän kehityksen keitaana keskellä Tukholmaa. Bongasin puutarhan taskumatkaoppaan kartasta. Puutarha sijaitsee Rosendalin linnan lähellä Djurgardenin saarella. Itse puutarhasta oppaassa ei juurikaan kerrota, vaan mainitaan linna ja kahvila. Puutarhan omassa esitteessäkin sanotaan, että monet kävijöistä löytävät kahvilan ensin tietämättä puutarhasta mitään.

 

Mekin menimme puutarhaan vähän kavhvila edellä, tosin minä tiesin kyllä puutarhasta jo entuudestaan jotain ja osasin odottaa löytäväni sieltä myös kukkaloistoa ja puutarhamyymälän. Minä ihastelin heti kukkaispolun loistoa. Tällä hetkellä laukat olivat komeimmillaan ja muutama tosi kaunis ruusu oli myös kukassa. Penkissä oli sikin sokin monenlaista kukkaa, joista en kaikkia edes tunnistanut. Akileijasta penkissä oli hieno tosi tumman violetti yksilö.  Osa kukista  oli kivasti itsellekin tuttuja. Penkissä toistui sama tunnelma, joka leimasi koko Ruotsin reissuamme: ihanasti melkein kuin kotona ja kuitenkin ihan kuin olisi ulkomailla.

 

Puodissa piti tietenkin käydä myös, vaikka kulkuneuvomme, mopot, asettivat rajoituksia sille, mitä voisi ottaa mukaan. Kukat ja tavarat oli aseteltu kauniisti ja kaupan ilme miellytti ainakin minun silmääni. Esitteessä sanotaan, että taimipuodin valikoima on huolellisesti valikoitu kokoelma kasveja, siemeniä ja puutarhavälineitä urbaanin puutarhurin tarpeita ajatellen.

 

Minä suunnistin siemenhyllyä kohti, sillä ajattelin, että ne sujahtaisivat pieneen tilaan ja olisivat hauska muisto. Valinnan vaikeutta oli heti, sillä niin moni pussi olisi ollut kiinnostava. Päädyin lopulta sellaisiin kukkiin, jotka olisivat nopeakasvuisia ja joita ehkä ehtisi kasvattaa vielä tänä kesänä. Mukaani tarttui pussi kehkäkukan ja krassin siemeniä. Minusta myös kehäkukan ruotsinkielinen nimi on niin hauska, että sekin houkutteli. Sekä krassiin että

kehäkukkaan valitsin sellaisen värin, jota minulla ei ole aiemmin ollut. Kehäkukat kylvin jo keittiöterassin laatikkoon, jossa kasvaa jo ennestään kehäkukkaa ja auringonkukkaa, jotka tosin ovat lähteneet kasvuun vähän kituliaasti.

Hyötykasvihyllyssä tuijottelin pitkään tomaatin siemeniä, sillä niitä oli niin monta sorttia. Minulla ei ollut tietoa lajikkeista enkä nimen perusteella osannut oikein valita, joten  otin sitten vain suunnilleen summamutikassa jonkin. Jälkeenpäin vähän harmittelin, sillä nyt tietäisin, mitä olisi pitänyt ostaa. Malabarinpinaatti on kestosuosikkini, joten päätin kokeillä siitä myös ruotsalaista kantaa.

Kahvilassa söimme lounaaksi lammaspyöryköitä kikherneillä höystettyinä ja jälkiruuaksi otimme porkkanakakkua. Oli oikein maistuvaa. Sää suosi meitä ja söimme ulkona, mutta sateen sattuessa kasvihuoneissa on pöytiä.

 

Kaikki asiat puutarhan alueella liittyvät toisiinsa: kahvilan antimet saadaan omasta puutarhasta biodynaamisesti viljellen ja luonnon kiertokulkua kunnioittaen. Puutarha tarjoaa kaunista katseltavaa ja mahdollisuuden nauttia ympäristön vihreydestä ja kukkien väriloistosta. Puutarha kutsuu niin vierailijat kuin työntekijätkin kasvattamaan, inspiroitumaan ja saamaan uusia oivalluksia. Puutarhassa järjestetään kursseja ja sieltä voi ostaa neuvontapalveluja omaan puutarhaansa. Puutarhaa ylläpitää voittoa tavoittelematon säätiö, jonka tavoitteena on osaltaan auttaa luontoa ja tarjota ihmisille hyvinvointia. Se on heidän mielestään asia, jota ei voi laskea kruunuissa ja äyreissä.

Nyt Rosendalin puutarha on kauppapuutarha, jossa viljellään vihanneksia. Siellä on kasvihuoneita, hedelmätarha, kukkakujia, ruusuja, viinitarha, leikkipaikka lapsille, puu-uunileipomo, puutarhamyymälä ja taimipuoti, kahvila ja kauppa, josta voi ostaa tilan antimia. Lähes jokaiselle siis löytyy jotakin kiinnostavaa.

Puutarhalla on kivat nettisivut, josta löytyy paljon enemmän tietoa kuin matkaoppaista. Myös monissa blogeissa on esitelty puutarhaa.  Hyvä kuvaus puutarhasta on esimerkiksi Meillä kotona -blogissa. 

 

Lähteet:

Rosendals trädgård. http://www.rosendalstradgard.se ja paperiesite.

 

Huolettomat kukat

Puutarhamaailman ulkopuoliset huolet ja kasvihuoneen valmistelut ovat meinanneet niin vallata mieleni, että olen melkein unohtanut tarkkailla kukkapenkkien tapahtumia. Oli siis korkea aika tehdä kierros ja tarkistaa tilanne.  Muutamia tosi kivoja yllätyksiäkin tuli vastaan!

Erityisesti ilahduttavan yllätyksen ovat järjestäneet betoniruukkujen taakse syksyllä piilotetut sipulit. Tulppaanit tuntuvat vain kaunistuvan päivä päivältä auetessaan. En ostaessani arvannutkaan, kuinka upeita kukat tulisivat olemaan. Lajiketta en kyllä nyt ole taaskaan painanut mieleen, mutta pitää yrittää muistaa tämäkin sitten, kun on taas sipulihullutuksen aika. Tulppaanien sekaan olen näköjään ripoteltua pieniä narsisseja ja miten onkaan sattunut niin  sama värimaailma. Sopivat minusta oikein hyvin yhteen. Niitäpä tässä ihailen aamukahvien ratoksi.

Toisessa penkissä loistavat keltaisen ja punaisen hehkuvissa väreissä muistaakseni papukaijatulppaanin nimellä ostetut yksilöt. Viime syksyn  tulppaaniostokset ovat siis onnistuneet huomattavasti paremmin kuin joskus aiemmin. Myös laukkojen kukinta onnistuu nyt paremmin kuin viime vuonna. Luulen, että laukat hyötyivät kylmästä ja keväästä, sillä niiden edessä olevat kuunliljat kasvoivat hitaammin ja näin laukoille jäi enemmän tilaa kasvaa ja voimistua. Nyt laukat ovat juuri aukeamaisillaan, mutta voidaan olla, että ehdin nähdä ne auenneina ennen matkalle lähtöä.

Särkynytsydän nousee uskollisesti ruukustaan joka kevät ja on nyt parhaimmillaan. Sen punavalkoisten kukkien seuraksi sopii hienosti mansikkakukkareunus. Olen antanut mansikan villiintyä vapaasti betoniruukkuryhmän reunassa, sillä siitä on niin mukava aina napsaista ohimennen muutama mansikka suuhun. Osa mansikoista taitaa olla ihan luonnonvaroista villimansikkaa, joka on vahvistunut lannoittamisesta ja osa on ,minun istuttamaani kuulausimansikkaa, jossa on myös pieni marja.  Nyt istutin tavallista mansikkaa saman kukkaryhmän toisela puolella oleviin betoniruukkuihin. Katsotaan nyt, miten ne viihtyvät ja saanko niistä itselleni kakkumarjat tänä kesänä.

Pihan yhteen osaan olen yrittänyt luoda niittymäistä vaikutelmaa. Olen saanut hillittyä vuohenputken kasvua leikkaamalla ja kitkemällä ja nyt näyttää siltä, että siitä on ollut hyötyä. Nyt ensimmäistä kesää oli lemmikkejä ryhmissä eikä vain yksittäisinä. Samassa osassa pihaa on pieni kaarisilta ja sen luona kukkii parhaillaan kullero. Pian pitäisi myös metsäkurjenpolven aloittaa kukkiminen, villiversio kukkiikin jo.

Kesäkukkia en ole tänä vuonna ostanut kovin paljon, sillä odottelen, että samettiruusuni alkavat kasvihuoneen lämmössä kukoistaa. Sieltä siirrän ne ruukkuineen sitten ulos sopiviin paikkoihin. Ihastuin kukkakaupassa erivärisiin apiloihin ja istutin niitä samettiruusujen ja laventelin seuraksi ruukkuihin. Yksi niistä maistui makoisalta meidän pikkuriiviömme mielestä, joten se on nyt hieman parturoitu versio, mutta eiköpähän tuo siitä rupea kasvamaan.

”Voi tätä onnea!” — kasvihuone valmistui

”’Voi tätä onnea’, sanoi Nipsu”, huokaisi silloin noin parin vuoden ikäinen kummityttöni nojaten ulko-oveen haaveellinen katse silmissään lähes kaksikymmentä vuotta sitten. Tämä lausahdus palasi mieleeni, kun istun omassa vastavalmistuneessa kasvihuoneessani.  Minusta tästä tuli aivan superhieno!  Eräs tuttava epäili, voiko itsetehdystä ja vanhoista ikkunoista kasatusta tulla hyvännäköistä, mutta sanoisin, että siitä vasta voikin. Sain tästä juuri sellaisen kuin halusin! Tässä on luonnetta ja persoonallisuutta, kenelläkään ei ole taatusti samanlaista ja se sopii paikalleen, kun on tehty mittatilaustyönä.

Maalaus on vielä vähän kesken, kattoon asennetaan vielä räystäspellit ja jotakin koukkuja tai hyllyjä ehkä voidaan lisätä tarpeen mukaan, siis hienosäätöä vain. Tulevaisuudessa, kun on sopivasti joutilasta aikaa, voidaan suunnitella sisään vesipistettä. Takorautainen pieni puutarhakalusto on etsinnässä, mutta ei ole vielä osunut kohdalle sopivaa.

Värien valinta oli oikeastaan vähän sattumaa, sillä vain ikkunanpuitteisiin ostin valkoista maalia. Minulla on ollut säilössä viime kesästä asti yksi kalkkimaalipurkki, jonka ajattelin käyttää yhden kaapin kunnostukseen,  mutta lennosta päätinkin ottaa sen käyttöön. Mitä siitä, vaikka se onkin oikeastaan tarkoitettu sisäkäyttöön, kestää sen, minkä kestää. Purkin mukaan värin pitäisi olla vaalean vihreä, mutta se näyttää jossakin valossa aivan siniseltä. Maalasin sillä ensin oven ja jatkoin sitten sisäparruihin. Minusta sävy on ihanan vanhahtavan raikas ja  tuo mieleen mummolan kaapin, jonka kunnostin viime kesänä. Maalia ei riittänyt korkeaan seinään eikä kattoparryihin, joten ne maalataan luultavasti valkoisiksi. Ulkopuoli maalataan samalla maalilla kuin tontin muutkin rakennukset, ihan vuokraisännänkin toiveen mukaan.

Lattian halusin tehdä tiilistä, koska niitä saimme samalta ystävältä kuin ikkunoitakin. Sitä paitsi tiilet keräävät päivällä lämpöä ja luovuttavat sitä yön aikana, joten niistä on myös hyötyä. Mitään kokemusta lattian latomisesta minulla ei ole entuudestaan, mutta lähdin toimeen ajatuksella, että yrittänyttä ei laiteta! Ladoin tiiliä kuin tekisin palapeliä. Pohjatyöt olisi voinut uhrata enemmän aikaa ja energiaa, että lattiasta olisi saanut tasaisemmin,  mutta kyllä tämä kelpaa minulle.

Kasvilavoihin ostimme lämpökäsiteltyä lautaa. Se on kestävää, myrkytöntä ja kaiken lisäksi kaunista. Lauta kuulemma harmaantuu ajan kanssa, mutta siitä ei liene haittaa. Lavan reunaan teetätin timpurillani vielä listan, jonka päällä voi pitää ruukkuja tai vaikka istua hoitamaan tai ihailemaan taimia.

Nyt olen siis istuttanut tomaatit, paprikat, ananaskirsikat, kesäkurpitsat ja malabarinpinaatit lavoihin, jotka on täytetty salaojasoralla, risu-lehti-hiili/tuhka-komposti-kanankakka-kerroksella ja luomumullalla. Isompien kasvien väleihin ja lavan reunalle istutin esikasvattamiani samettiruusuntaimia,  yrtti- ja lehtiselleriä, korianteria ja onnettoman pikkuruiset laventelin alut. Ostotaimista basilika on lavassa, mutta muut istutin hiekkapitoiseen multaan käyttämättömiksi jääneisiin parekelaatikoihin.

Nyt olen pitänyt kasvihuoneen lämmössä myös ulos tarkoitettuja ruukkukukkia, sillä ne ilmiselvästi kärsivät kylmästä.  Kasvihuoneessa ne ovat hieman virkistyneet ja niissä on jo melko isoja nuppuja.  Sisältä toin sitruunapuut, rahapuun ja kaktuksen myös tänne. Istun ja kuuntelen sateen ropinaa kirjoittaessani tätä.  Viileänä sadpäivänä täällä on sopiva sisälämpötila. On kuin olisi saanut toisen olohuoneen tai oman työhuoneen, kuin Virginia Wolfin naisen oman huoneen.