Työmatkalla Göteborgissa harmittelin, että aikataulu oli niin tiukka, ettei ollut tilaisuutta vierailla kasvititeellisessä museossa, josta huomasin jonkun bloganneenkin. Onneksi lounaspaikaksi oli valittu kouluvierailun yhteyteen kiva paikka, jossa pääsi edes vähän tunnelmoimaan puutarhajuttujakin.
Paikka oli osuuskunnan ylläpitämä lounaskahvila, jossa oli oma pieni kasvihuone ja puutarhapalstoja. Se tarjoaa työkokeilupaikkoja esimerkiksi päihdekuntoutujille tai muuten syrjäytymisuhan alaisille henkilöille. Kahvilarakennus sijaitsi Angerin lähiön reunalla metsäisen laakson vieressä. Alueella asuu nykyään paljon maahanmuuttajia eri puolilta maailmaa. Lounaskahvila oli silmin nähden suosittu, eikä syyttä, sillä siellä oli aivan erinomainen ruoka ja viehättävä, kotoinen tunnelma. Ruuan valmistuksessa oli käytetty oman kasvihuoneen tuotteita ja siinä maistuivat ihanat yrtit. Vesikannussakin oli koristeena ja makua antamassa pensasmustikoita ja minttua. Kasvihuoneen lisäksi alueella oli palstaviljelyä, jossa oli myös lavoja, ihan kuin meillä kotosallakin.
Ruokailun jälkeen säntäsin tietenkin heti kasvihuoneeseen tutkimaan, mitä ihanuuksia siellä jo kasvaa. Näiden parin päivän aikana on ollut uskomaton helle ja olemme todella tunteneet olevamme ulkomailla kaukana etelässä, vaikka kotosallakin on kuulemma helle hellinyt. Löysin kuin löysinkin tuttuja kasveja. Kasvihuoneen ulkopuolella oli muutamia perennoja myynnissä ja keväällä siellä pidetään tietenkin myös taimimyyjäisiä. Syksyllä järjestetään sadonkorjuujuhla ja joitakin myyntituotteita oli nytkin esillä. En voinut olla ostamatta pussitettua minttua, jonka tuoksun tunsi jopa muovin läpi.
Kasvihuoneen sisältä löytyi kuitenkin kaikkein kiinnostavin tuttavuus: mikäpä muukaan kuin vanha tuttumme malabarinpinaatti! Nämä yksilöt kiinnittivät huomioni heti ja ihastelin niitä hetken ennen kuin edes ymmärsin, mitä ne olivat. Nyt kalpenivat äidinkin kasvattamat taimet. Nämä olivat jo niin suuria, että tarvitsivat tuen ja olivat alkaneet kiemurtaa varttaan tuen ympärille. Siinäpä onkin minulle mallia. Saa nähdä ovatko omat taimeni loppukesälläkään noin komeita. Nytpä minulla on kuitenkin hyvä malli ja mielikuva siitä, millaisiksi taimivauvani voisivat kasvaa. Ilmiselvästi tämä pinaattilajike pitää lämpimästä ja auringosta, sillä kasvihuonessa oli lämmintä ja aurinkoista.
Aikaisemmin alueella asui paljon suomalaisia, jotka olivat Volvon tehtailla töissä. Koulussa, jossa vierailimme oli vielä 1980-luvulla lähes pelkästään suomalaisia opiskelijoita ja koulun nimi on edelleen Finska folkhögskolan Göteborg. Nyt siellä järjestetään ruotsin kielen kursseja ja perusopetusta maahanmuuttajille, jotka eivät tule enää Suomesta vaan eri puolilta maailmaa. Mahtava toiminnan täydellinen muuntautuminen ajan vaatimuksiin ja näyte maailman muuttumisesta. Siellä oli monta opettajaa, jonka juuret olivat Suomessa ja siellä he entiset maahanmuuttajat Suomesta kouluttavat nyt uusia ruotsin kansalaisia ja auttavat heitä sopeutumaan uuteen aivan erilaiseen kulttuuriin kuin se, mistä he ovat joutuneet lähtemään syystä tai toisesta.
Punakoivun lehdet ovat keväällä ensin vihreitä, mutta niissä on punainen reunus. Tämä yllättikin minut tänä keväänä, sillä en ole aiemmin näin läheltä päässyt seuraamaankaan ja hetken jo luulin, että koivumme on vaihtanut väriä. Nyt koivu on jo taas punainen ja minä helpottunut. Viime kesänä yritimme karsia vähän vieressä olevaa raitaa, että koivu saisi paremmin valoa ja elintilaa. Tänä keväänä panimme myös aronia-aidan matalaksi, joten nyt pitäisi olla hieman parempi tilanne.
Isän opit muistuivat taas elävästi mieleen, kun pääsin tänään ruohonleikkauksen makuun. Oikeastaan lähdin vain kokeilemaan äidille korjattua päältäajettavaa leikkuria. Mutta ei mahda mitään, että aina pitää koettaa isän oppeja noudattaa, vaikka olisi vain kokeilemassa. Mutta ei olisi kyllä kelvannut jälki, niin huonosti tuli leikattua. Pitäisi ehdottomasti viimeistellä vielä työnnettävällä leikkurilla. Ruoho oli sitä paitsi päässyt kasvamaan niin pitkäksikin, että ei siitä enää saanut siistiä.
Syksyllä pidin työkavereilleni kekrikekkerit ja keitin omasta maasta nostamistani perunoista ja porkkanoista keiton. Vieraat kehuivat keittoa maukkaaksi ja kyselivät ovatko ainekset omasta maasta. Ylpeänä tietenkin myönsin. Joku esitti jatkokysymyksen perunan lajikkeesta, johon kuulin itseni sanovan, että kyseessä on ruotsalainen ojaperuna. Eivät olleet koskaan moisesta lajikkeesta kuulleetkaan. Tarkensin sitten kyllä, että lajikkeen nimi oli aivan omasta päästä keksitty. 
Olisihan se pitänyt arvata! 
Siksi olisi hyvä malttaa mielensä eikä innostua liikaa: yöpakkaset yllättävät vielä eikä yksi lämmin kevätpäivä sittenkään tee kesää. 
satumaista juttua 