Kohta on kaappi täynnä kamaa

Sain kaapin valmiiksi ja olen tyytyväinen lopputulokseen. Sille löytyi arvoisensa paikka portaikon alta vanhan arkun vierestä. Siinä se nyt komeilee, tyhjyyttään kuistin,  vielä. En ole vielä raaskinut täyttää sitä romulla enkä ole päättänyt tarkkaan, mitä siellä säilyttäisin. Tulee vain mieleen sitaatti Upponallen runosta: ”Ihmiset tahtovat kaikenlaista, vieraita tavaroita vieraista maista. Kohta on kaappi täynnä kamaa, elämä on kuitenkin yhtä ja samaa.”

Viime kerran postaukseni jälkeen oli työstämistä vielä jäljellä. Maalipintaan laitoin kevyen vahauksen,  jotta pinta on hieman kiiltävä ja helpompi pitää puhtaana. Laatikoita piti sovittaa ja hioa, sillä ne olivat vääntyneet ja turvonneet kosteassa tilassa säilytyksen aikana. Lopuksi kiinnitettiin nupit paikoilleen. Onneksi minulla on apuri, joka tekee minulle vaikeampia hommia. Nyt laatikot liukuvat sulavasti taas.

Leikkuulautoja on käytetty ahkerasti ja niissä oli syvät veitsen jäljet. Hioin pinnan sileäksi koneella, mutta kaikkia jälkiä en halunnutkaan pois kokonaan. En aio käyttää leikkuulautoja alkuperäiseen tarkoitukseensa, joten sivelin niihin ohuen värin piristykseksi. Tarvittaessa niistä saa laskutilaa tai aputason.

Olen pähkäillyt, pitäisinkö kaapille kastajaiset.  Voisin kutsua 8 tai 10 vierasta ja laittaa laatikoihin ja kaappiin pikku yllätyksen jokaista vierasta varten. Vieraat voisivat ehdottaa, mitä kaapissa tulisi säilyttää. Tosin voi olla, että en malta sihen saakka odottaa ja pitää kaappia tyhjillään. Ehkäpä,  katsotaan, miten aika riittää. Pitkäkin loma lähestyy uhkaavasti loppuaan. Tämä oli kiva lomaprojekti. Nyt ei olekaan mitään uutta projektia tiedossa vielä.

Viilikaapista tulikin viileän turkoosi

Alun perin kaapista piti tulla vihreä niin kuin se on ollutkin aikoinaan, samansävyinen kuin aiemmin kunnostamani kaapit, sellainen jugendinvihreä. Toisin kuitenkin kävi vähän kuin sattuman oikusta. Kaappi oli aika kamalassa kunnossa, kun sain sen.

Kaappi on kotoisin äitini kotitalosta, mummolasta, Väänäseltä. Kaapissa säilytettiin kuiva-aineita, kuten jauhoja ja ryynejä. Pikkuruisissa ylälaatikossa taisi olla ompelutarvikkeita ja muuta pientä tarpeellista. Kun pappa eli, kaappi oli keittiössä. Minäkin muistan sen hyvin. Äitini mukaan kaappi oli ollut keittiössä niin kauan kuin hän muistaa, joten kaapilla on ikää varmaankin lähes 70 vuotta, ehkä enemmänkin. Mummu oli sen ehkä mukanaan tuonut.

Tädillä oli tapana tehdä viiliä kaapin päällä kipoissa. Pohjalle laitettiin  vähän viiliä siemeneksi ja päälle omien lehmien maitoa.  Sitten vain odotettiin, että maito muuttui viiliksi. Siihen tuli paksu kermainen nukkapinta, jota aina ihailin, vaikka en tykännyt viilistä muuten. Ukkosella viili ei onnistunut. Kukaan ei tiennyt miksi, mutta niin se vain oli.

Keittiöremontin ja täydellisen keittiön  uudistamisen jälkeen kaappi joutui siirtymään syrjään modernin sisustuksen tieltä ja päätyi varastoon. Sattumalta kaappi tuli puheeksi tätini miehen kanssa, ja hän lupasi sen minulle, kun olivat jo meinanneet polttaa sen. Onneksi eivät ehtineet!

Pääsin käsiksi kaapin kunnostamiseen juhannuksen jälkeen, kun sain edellisen projektin valmiiksi ja toimitettua perille äitini mökille. Aloitin tietenkin vanhan maalin poistamisella. Pinnassa oli myös paljon likaa ja homepilkkuja varastossa säilyttämisen jäljiltä. Skrapaaminen ja kuumailmapuhaltimen käyttö ei ole lempipuuhaani, mutta pilvisellä ja viileällä säällä sekin tuntui ihan kivalta. Hiominen on paljon hauskempaa. Siinä näkee, kuinka vanhan maalin ja likaisen pinnan alta paljastuu puhdas puu. Erityisesti mahongin hiomiseen tulee oikein himo.

Työn kruunasi yllätys, joka löytyi kaikkien maalipintojen alta. Yhden laatikon yläreunaan on kaiverrettu horjuvin kirjaimin ELMA, äitini nimi siis. Soitin äidille ja kerroin, mitä olin löytänyt. Häntä asia huvitti, mutta mitään sen enempää hän ei asiasta muistanut. Mietin, miten raaskin ylipäätään maalata kyseistä laatikkoa, kun siinä on sentään nimikirjoitus lähes 70 vuoden takaa. Tein sellaisen ratkaisun, että maalasin laatikon yläreunan ohennetulla maalilla vain kertaalleen siinä toivossa, että kirjoitus ehkä hieman kuultaa maalin alta.

Matkalla Ahvenanmaan saaristossa törmäsin Jurmossa kivaan  Gretan putiikkiin, josta ostin itselleni matkamuistoksi sabluunan, jolla päätin maalata kuvion oviin. Maaliksi ostin kuviota varten Vintage-merkkistä ranskanharmaata. Silloin vielä suunnittelin, että teen kaapista muuten vihreän.

Sitten ajatus alkoi kehittyä ja päätin, että haluan maalata koko kaapin tuolla kalkkimaalilla. Se on luontoystävällinen  ja hyvin tarttuva maali. Minua alkoi kiinnostaa kokeilla maalia enemmänkin ja siitä alkoi ankara googlaus, missä maalia myydään. Löysin jälleenmyyjän Mäntsälästä. Pinea sisustus  -niminen yrittäjä ilmoitti verkkosivuillaan  myyvänsä maalia muillekin. Verkkokaupan valikoimassa ei ollut yhtään vihreän sävyä. Pohdin muita vaihtoehtoja ja päädyin old turkoise -sävyyn.

Kaapista ei siis tulisikaan entisen näköistä vaan, se saisi aivan uuden ilmeen. Maalauksen edetessä päätin vielä tehdä ovista kaksiväriset niin, että peiliosasta tuleekin harmaa samoin kuin kaapin alahyllly. Jurmosta ostettu koristeväri muuttuikin pohjaväriksi, ja kuvion tein turkoosilla.

Uudet nupit ostin Memories Marin putiikista Tuusulan rantatieltä. Ostin myös tomaattikaapin nupit sieltä ja panin merkille paikan siinä mielessä, että sieltähän saan nuppeja, kun niitä taas tarvitsen. Vanhat nupit ovat kuluneet ja varmasti jo aikansa palvelleet.

Nyt projekti näyttää autotallissa tältä. Vielä pitää vahata pinta sekä kiinnittää ovet ja nupit. Vielä siis riittää hommia muutamalle päivälle. En taida päästä taaskaan tuntipalkoille, mutta tekemisen iloa ja vanhan säästämisen riemua kyllä saan.  Ehkäpä palaan vielä asiaan, kun saan lopulta valmiiksi.

Ei pääse tuntipalkoille

Tässä iltana muutamana puuhattiin taas mieheni kanssa pihamaalla kumpikin tahollamme. Minä hioin emännänkaappia ja siippani korjasi ruohonleikkuria. Molemmat kapistukset ovat menossa äitini mökkiä koristamaan ja juhannukseen mennessä pitäisi saada ne sellaiseen kuntoon, että ovat valmiina tai viimeistelyä vaille. Tulipahan vain mieleen, että montakohan iltaa ja työtuntia näidenkin kanssa on tullut vietettyä. Jonkin verran on pitänyt hankkia varaosia ja tarvikkeitakin. Ei tällä hommalla tuntipalkoille pääse eikä taida mitään säästääkään. Nykyään saa uusia huonekaluja melko halvallakin kaupasta, mutta kun eihän se ole ollenkaan sama asia!

Omin käsin kunnostetulla on aivan oma arvokkuutensa, jota ei voi mitata rahassa eikä työtunneissa. Kun työn saa lopulta valmiiksi ja sellaiseksi kuin itse haluaa, saa tuntea onnistumisen ylpeyttä ihan eri tavalla kuin kaupan hyllyltä hankitun tavaran kanssa. Uuteen ei liity historiaa eikä tarinaa. Tälläkin kaapilla on joku tarina jo ennen minua. En tosin tiedä siitä mitään muuta kuin, että kirpputorille se kaappi sitten lopulta päätyi, mutta aina jotain voi päätellä ja kuvitella loput. Maalikerroksia skrapatessa ja hioessa löytyy värien kirjo.

Tämä emännänkaappi on kai ollut alunperin vihertävä. Ainakin se vihreä sävy on kaikkein pohjimmaisena. Uusin maalaus oli valkoinen punaisin vetimin ja välillä vilahteli jotain keltaista, mutta sitä oli niin vähän, että epäilen, onko kaappi todella ollut sen värinen kokonaan joskus. Vihreä maali on tosi lujassa ja vaikuttaa hyvälaatuiselta  toisin kuin päällimmäinen valkoinen maali. Ennen kaikki oli siis parempaa, maalikin. Ainakin kaappi on koko puuta, toisin kuin nykyään, kun kaapit ovat ohutta levyä tai muuta heiveröistä materiaalia. Eivät taida kestää sataa vuotta niin kuin nämä entiset.

Vanhojen värien kartasta löysin omasta mielestäni hyvin lähellä alkuperäistä maalia olevan sävyn, jota olen itse alkanut kutsua jugendin vihreäksi. Värikartassa nimittäin mainittiin, että sävy on ollut tavallinen jugendin aikakaudella. Luultavasti nämä emännänkaapin tapaiset huonekalut ovat peräisin 1900-luvun alusta, joten ehkäpä sävy on ollut muotia myös maalaismaisissa huonekaluissa. Käytin sävyä jo aiemmin kunnostamassani piirongissa ja äidille korjaamassani keittiön pöytäkalustossa, joten nyt hankin samaa sävyä emännän kaappia varten.

Samaan syssyyn vauhtiin päästyäni hioin ja pohjamaalasin myös puutarhakalustoni. Se on kulkenut mukanani jo parikymmentä vuotta ja maalattukin jo kertaalleen uudestaan. Alun perin se oli sininen, siniseltä kaudeltani, ja sitten maalattu uudestaan siniseksi. Nyt päätin muuttaa väriä radikaalisti ja hypätä suoraan keltaiselle kaudelleni ja maalata sen keltamullankeltaista muistuttavalla sävyllä sointumaan nykyiseen keltaiseen taloomme. Saa nähdä, millainen siitä tulee ja onnistuiko värivalintani. Jatkoa seuraa..

Kaapit ja niiden paikat

Ensimmäinen kunnostamani lipasto löytyi Fidan kirpparilta. Ihastuin siihen ensi silmäyksellä. Minulla ei ollut sillä hetkellä mitään kunnostusprojektia meneillään ja ajattelin, että siinäpä juuri sopiva. Mitään tietoa lipaston historiasta en saanut. Iäksi arveltiin kirpparilla, että voisi olla jostain ennen sotia. Joka tapauksessa se on kokopuuta, kuten vanhat huonekalut useimmiten. Se oli maalattu valkoiseksi ja kaikki helatkin olivat ehjät ja tallella. Päätin hioa ja maalata sen uudestaan.

Vanhoista huonekaluista löytyy usein monta maalikerrosta, kun alkaa poistaa vanhaa maalia. Monesti olen löytänyt samankaltaista vihreän sävyä, joka lienee ollut muodissa jollain aikakaudella. Etsiskelin maalikaupasta lipastoon sopivaa väriä ja perinnevärikartasta löysin sävyn, jonka nimi on jugendinvihreä. Värikartassa sanotaan, että se on ollut yleinen sävy huonekaluissa etenkin 1920-luvulla. Ihastuin siihen heti, koska jugend on aina vaikuttanut minuun syvästi ja on ehdottomasti suosikkityylikauteni.

Silloisessa asunnossamme ei ollut edes kovin edustavaa paikkaa lipastolle, mutta nyt se on löytänyt arvoisensa kodin ja paikan. Heti kun muutimme, näin sieluni silmin, kuinka se sopii ympäristöönsä.

Toisen projektini löysin myös kirpparilta. Se on keittön kaappi. Päätin kunnostaa sen äidille syntymäpäivälahjaksi. Mökiltä sille löytyisi juuri sopiva paikka. Kun kerroin projektista äidille, hän vaikutti kovasti kiinnostuneelta. Muistelin, että sellainen olisi ollut äidin kotitalossakin keitiössä, mutta ei se aivan samanlainen sitten oĺlutkaan. Ehkä olen nähnyt samanlaisen kaapin lapsuudessani jossain muualla, kun se vaikutti niin tutulta ja toi mieleen lapsuuden maalaiskylässä.

 

Kunnostusprojekti on ollut nyt vähän jäissä tilan puutteen ja muiden projektien takia. Odottelen kevätsäitä, että voisin jatkaa hiomista ulkotiloissa.

Nyt kaappi on osittain hiottu, mutta vielä vähän kesken. Kaappi oli maalattu punavalkoiseksi jossain vaiheessa, ja minusta se oli sellaisena hieman mauton, mutta uskon, että saan siitä vielä varsin tyylikkään. Samaa vihreän sävyä löytyy maalikerrosten alta myös tästäkin kaapista. Luultavasti maalaan sen samalla jugendinvihreällä kuin lipastonkin. Sitä paitsi silloin se sopii hyvin jo aiemin kunnostettuihin kalusteisiin mökillä.

 

Tähän kaappiin palaan vielä. Monta muistoa mummolasta tulee mieleen.

Viimeisin löytöni on äidin syntymäkodin eli Väänäsen vanha keittiön kaappi. Se tuli puheeksi, kun kerroin edellä kuvatusta kaappiprojektista tädin miehelle. Minä olin ajatellutkin sitä kaappia ja miettinyt, mihin se on mahtanut joutua remontin ja keittiön täydellisen uudistuksen tieltä. Siellä se kuulemma oli vanhassa maitohuoneessa. Ampiaspesäkin oli kuulemma ollut viime kesänä kaapin päällä ja se oli melkein joutunut jo nuotioon koko kaappi. Onneksi tuli puheeksi ja pääsin sanomaan, että minä kyllä otan sen kunnostettavaksi, jos se uhkaa roviolle joutua. Katsotaan nyt, milloin ehdin sen kimppuun. Vielä se siitä kaunistuu ja löytää uuden elämän jossakin sopivassa paikassa.