Pilvisen päivän auringot

Tänään  päivä oli vähän pilvinen ja sateinen, kun lähdin ulos kamerani kanssa ja huomasin, että kaikki keltaiset kukkani loistivat kuin pikkuiset auringot. Kääpiösamettiruusuja minulla on kahta eri sävyä: keltaista ja oranssia enkä ollut erotellut niitä taimitusvaiheessa, joten ne ovat suloisesti sekaisin, mutta minusta sekoitukset ovat onnistuneet oikein hyvin. Ryhmäsamettiruusuihin valitsin sävyiksi tänä vuonna kermanvaaleankeltaisen ja ruusumaisen punaruskean. Erityisesti pidän tuosta kermankellertävästä sävystä.

Uusimmassa Viherpihan (6/2018) jutussa Suvi Tuokko-Harmoinen kertoo unelmapihastaan ja samassa jutussa käsitellään kasvien värien vahvuuksien hyödyntämistä. Itse en ole kovinkaan tietoinen tai suunnitelmallinen valitessani kasvien värejä ja sijoittelua. Menen enemmänkin mutu-tuntumalla.  Tykkään kuitenkin saada tietoa ja vinkkejä, vaikken kaikkea muistaisi tai käyttäisikään niin tietoisesti. Oli kiva huomata, että olin intuitiivisesti noudattanut joitakin hyviä periaatteita.

Jutussa kerrotaan muun muassa, että keltainen väri kirkastaa ja sillä saa pihan varjoisiin kohtiin valoisuutta. Ilmankos siis minulle tuli mielikuva auringosta ja valosta katsellessani keltaisia väriläiskiä.

Oranssista taas sanotaan, että se toimii hyvin myös täydessä valossa. Myös tummanvioletti toimii samalla tavalla. Violetti on keltaisen ja oranssin vastaväri, ja vastavärien avulla voi luoda puhuttelevan ja voimakkaan tunnelman. Värit vahvistavat toisiaan ja vastaväriset kukat tulevat yhdessä esiin voimakkaammin kuin yksin esiintyessään.

Huomaamattani oli asetellut keltaiset samettikukat Presidenttikärhön viereen, ja toden totta, molempien kukkien värit ja muodot korostivat toisiaan hienosti. Samalla periaatteeella lienen sitten valinnut kesäkukkaistutukseeni oranssin tsinnian ja värinokkosen. Voimakkaat värit ja kontrastit miellyttävät minua ja haluankin vahvan tunnnelman ja dramatiikkaa.

Minä pidän keltaisesta ja oranssista vähän kaikkialla nykyään. Kukissa olen pitänyt noista väreistä aina, mutta nykyään pidän jopa keltaisia ja oransseja vaatteita. Kotoa sisustuksestakin löytyy kirkkaita värejä, kuten keltaista ja vihreää.

Kääpiösamettiruusua minulla on myös kasvihuoneessa kauneuden lisäksi tuholaisten karkoitusmielessä. Ihan täysin en silti ole tuhoilta välttynyt tänä vuonna, sillä paprikoiden lehdet ovat paikoin aivan rei’itetyt. Luulen syylliseksi etanoita ja olenkin nyt aloittanut varo- ja hävitystoimet siinä toivossa, että vielä voisi olla mahdollisuus pelastaa satoa. Laitoin kasvien juureen tuhkaa, tomaatinlehtiä ja vähän ferramolia. Katsotaan, tehoavatko toimeni.

Tomaatteihin eivät etanat eivätkä muutkaan tuholaiset ole ainakaan vielä eksyneet. Tämän kauden sadosta näyttää tulevan todella runsas, jos vain kypsyminen edistyy toivotulla tavalla. Hieman punerrusta on siellä täällä näkyvissä, joten toiveita on. Vuodet eivät siis ole veljeksiä, sillä viime vuonna en onnistunut tomaattien kanssa ollenkaan, mutta paprikat olivat satoisia.

Lähde: Tuokko-Harmoinen, Suvi  2018: Hyvät yhdessä. Viherpiha 6/2018, 30 – 35.

Keskikesän sen seitsemän sorttia

Keskikesän kukkapöydässä on sen seitsemää sorttia. Luonnonkukkien kukinta on parhaimmillaan ja mehiläisten mökistä kuuluu kova pörinä. Kun istuu hiljaa voi kuulla tasaisen surinan joka puolelta, kun mehiläiset kiirehtivät kukasta kukkaan. Kasvattimehiläisten lisäksi surraavat kimalaiset ja muut pörriäiset, joita täällä maalla riittää.

 

Tein pikakierroksen äidin mökkipihamaalla ja katsoin, mitkä seitsemän kukkaa ensimmäisenä pompahtavat silmille. Kaikkein voimakkaimmin ovat esillä metsäkurjenpolven vaalean ja hieman tummemman lilan väriset kukat, jotka peittävät peltoja laajoilla alueilla koko kylän viljelemättömillä pelloilla. Täällä päin kukkaa sanottiin ennen juhannuskukaksi varmaankin siksi, että sen parhain kukinta sattuu useimmiten juhannuksen aikoihin.

 

Kaksi sen tavallista seuralaista ovat puna-ailakki ja niittyleinikki. Äiti on tarkoituksella jättänyt leikkaamatta nurmikkoa sieltä, missä näitä kukkia on. Niin minäkin teen kotona, kun leikkaan ruohoa, että jätän ajamatta sieltä, missä näen päivänkakkaraa, harakan- tai  vuohen- tai kurjenkelloa tai jotain muuta kivaa luonnonkukkaa. Mistäköhän opittu?

Seuraavaksi valikoin luonnonniityltä kuminan. Joku voi kuulla sitä virheellisesti koiranputkeksi, mutta onhan se täysin erilainen. Kukkaa maistamalla voi aivan hyvin tunnistaa hienon mausteisen aromin. Äiti kertoi, että oli lapsena kerännyt kuminan siemeniä omalle äidilleen, joka oli laittanut siemeniä esimerkiksi leipään.

Saunapolulla kasvaa villiruusu, jota en tietenkään voinut ohittaa. Sen tuoksu on niin hennon ruusuinen, että aina muistan vanhan kansanlaulun, jossa puhutaan tuoksusta mintun ja ruusun, jota tuuli kuljettaa. Minä meinasin kaivaa siitä, alun ja istuttaa omalle pihalle, mutta äiti varoitti, että se olisi niin kova leviämään, ettei ollenkaan suosittele sitä.

Sen sijaan aion ottaa humalan alun, sillä tarvitsisin pergolaani nopeakasvuisen ja peittävän kasvin, joka tyytyisi kuivahkoon kasvupaikkaan. Ajattelin, että vanha maatiaislajike, joka on kasvanut uskollisesti joka kesä mökin kuistille ilman ihmeellisiä hoitotoimenpiteitä, voisi menestyä minullakin.

Luonnonkukkien seuraksi valitsin yhden istutetun kasvin, lumipalloheisin. Se on nimittäin tänä vuonna niin uskomattoman täynnä kukkia, että oksat katkeilevat kukkien painosta. Katkenneista oksista kukat pääsivät maljakkoon sisälle ja ulos sekä isän haudalle.

Eikä juttua voi tehdä ilman yhtään viittausta hyötykasveihin, joten mukaan pääsee vielä ruohosipuli, jonka sain ystävältä Iistä. Nyt voin sitä katsellessa muistella ystävääni, joka pilvenreunalta kenties näkee, miten hyvin se viihtyy äidin kasvimaan reunalla lipstikkapensaan vieressä.

Supertoukokuun kasvupyrähdykset

Toukokuu yllätti lämmöllään ja aurinkoisuudellaan. Kaikki kasvu sai sellaisen boostin, että en ole moista ennen nähnyt.  Taimet pääsivät aikaisin kasvihuoneeseen ja suorakylvönkin saattoi tehdä jo hieman aiemmin kuin yleensä. Tuntui, että ei itse pysy mukana, kun kaikki eteni niin vauhdilla.

Tomaatit ovat venähtäneet jo metrin korkuisiksi ja joissakin näkyy jo pieniä marjoja. Näitä olen saanut ihastella vasta heinäkuun lopulla yleensä. Uskomatonta! Retiisejä olen jo päässyt maistamaan ja pian ne ovat jo ylisuuria eli pitäisi siis aloittaa sadonkorjuu.  Kasvihuone on niin rehevä ja täynnä, että pelkäänkin, että se kasvaa läpipääsemättömäksi viidakoksi ennen loppukesää. Täytynee ottaa sitten vain viidakkoveitsi käyttöön.

Tämän kevään uutuuskokeiluni on munakoiso, ja taimet näyttävät lähteneen vaudikkaasti kasvuun. Ensimmäiset kukat alkavat kuihtua ja nyt päästään ihmettelemään hedelmän kasvamista. Olin onnekas kokeilussani, kun kevät oli näin lämmin, sillä olen ymmärtänyt, että munakoiso vaatii aika paljon lämpöä. Chili on myös aivan ilmiselvästi riehaantunut, sillä viime kesänä en saanut yhtään mitään ja nyt pikkuista chilinalkua pukkaa vauhdilla ja kukkiminen vain jatkuu.

Ehkä tänä kesänä onnistun myös rohtosamettikkukkien tai samettirakuunan kanssa, sillä aiemmin kukinta ja kasvu on ollut jotenkin kituliasta. Nyt taimet näyttävät vahvoilta ja kasvavat, vaikka eivät vielä kuki tai ole kovinkaan tuuheita. Kääpiösamettikukat ovat tuuheutuneet ennätysajassa ja avasivat ensimmäiset kukkansa jo toukokuussa. Yleensä ne ovat olleet tässä vaiheessa vasta heinäkuussa. Lämpö on ihmeellinen voima.

Pelargoniat siirsin jo melko aikaisin kasvihuoneeseen saamaan valohoitoa. Sillä on ehkä ollut vaikutusta, sillä useimmat kukkivat nyt jo komeasti. Kaikkein upein kukinta on perinteisellä ja vanhalla lajikkeella, jonka olen saanut tädiltäni. Ruusunnuppu- ja tulppaanipelrgoniakin aloittelevat kukkimista, ja uusin hankintani Appelblossom on oikein kaunis.