Kuuraa kasvihuoneessa

Aurinko ja armaani saivat houkuteltua minutkin ulos tänään. Pitkästä aikaa ulkona paistoi aurinko ja pikku pakkanen oli kirjonut maan valkoiseksi pitkästä aikaa.

 

Oli pakko käydä kurkistamassa kasvihuoneeseenkin. Ikkunassa oli kauniita kuurankukkia ja aurinko väritti ne kullankeltaisiksi. Kosteutta on nyt ollut riittävästi ja se kyllä näkyi kasvihuoneessa: laatikoissa kasvoi sieniä, mutta myös siellä täällä pilkotti vihreää. Sitruunamelissa ja laventeli ja muutama muu yrtti ei ollut vieläkään antanut periksi talvelle.

Kävelylenkki suuntautui naapurin pellon poikki lähimetsään ja hiekkatielle. On kyllä myönnettävä, että aurinko ja pieni valkoinen kuura- tai lumikerros kaunisti maiseman aivan eri maailmaksi kuin edellisten päivien harmaa sateisuus.

Lumi aivan kuin piirsi ääriviivat kaikkeen. Kannon muoto erottui ohuen valkoisen kerroksen alta hienosti. Sade oli liimannut pihlajanlehden kannon pintaan ja kuura oli kuorruttanut siihen sokerireunat. Mustikanvarvut loistivat vihreyttä auringonvalon siivilöityessä puiden välistä.

Kylläpä sattuikin hieno päivä viimeiseksi lomapäiväksi. Joululle pitäisi sanoa hyvästit ja aloittaa arkiviikot. Minä en vielä raaskinut heittää kuusta pihalle, kun se oli vielä niin elinvoimainen eikä edes varise pahasti. Osa amarylliksistä ei ole vielä avautunutkaan ja joulutähti on vielä hienosti valkoinen.  Olkoon nyt vielä. Jospa näin pitkittämällä joulunaikaa voisin lyhentää tammikuun pitkiltä tuntuvia viikkoja.

Talven ihmemaa vai tavallinen talvipäivä

Etelän varis ihastelee pohjoisessa lumen paljoutta, valkoista maisemaa, tykkylumen maahan asti taivuttamia puita tien varressa ja huokailee talven ihmemaasta. Moni lähtee etelästä pohjoiseen etsimään joulumieltä, joulumaata, tunturia ja lunta. Moni sen löytääkin varmaan. Lumta täällä ainakin riittää, tänä vuonna sitä on erikoisen paljon ainakin paikoitellen.

Paikallisen asukkaan mielestä lunta on ehkä vähän liikaakin. Sitä on satanut melkein joka päivä. Lumipyry on tehnyt päivistä hämäriä, aurinkoa ei ole juuri näkynyt. Päivät ovat lyhyitä. Sinistä hämärän hyssyä ja valkoista kinosta vasten valkoista taivasta niin ettei erota taivasta maasta. Lumi tukkii tiet, katkoo puut sähköjohdoille, painaa katolla. Lumitöitä ja kolaamista riittää. Kun tulee suojasää ja suvikeli, tiet ja pihat muuttuvat märäksi iljanteeksi, joka pakastuessa jäätyy liukkaaksi kaljamaksi, jolla icebugien teho todella testataan.

Etelän variksen ihmetellessä winter wonderlandia alkuasukas viettää tavallista talvipäivää arkiaskareissaan, esimerkiksi lumitöissä. Mutta kyllä paikallisetkin nauttivat talvisesta kauneudesta, tosin siihen tarvitaan ehkä jotain erityistä. Tapaninpäivänä oli kuulemma paistanut aurinko ja oli ollut oikein kaunis päivä. Aurinko oli kullannut tykkylumisten kuusten latvat ja saanut kuuran kimmeltämään koivun oksissa. Hanki ja taivas hohtavat keltaisena kuin Rudolf Koivun joulukortissa.

Jäätyneet ruusut ja ainutlaatuinen festaritunnelma

Kahtena edellisenä vuotena Hanko on lumonnut meidät pyhäinpäivän aikaan myöhäissyksysellä lämmöllä ja kauneudellaan, mutta nyt se yllätti talvisuudellaan. Talvi on tullut tänne kertarysäyksellä: pakastanut ja jäädyttänyt ruusut täydessä kukassa nuppuja täynnä. Ohut lumipeite valaisee puiston ja peittää rannan hiekan.

Tällä kertaa yövymme Villa Maijassa,  miten viehättävä paikka. Kuin suoraan ruotsalaisesta tai ahvenanmaalaisesta majatalosta tv-sarjassa. Kaikki pienet yksityiskohdat on mietitty kohdalleen. Koristeet, kukat huonekalut,  valaisimet henkivät saariston tai rantakaupungin huvilaromantiikkaa sadan vuoden takaa sovitettua nykyihmiselle sopivaksi. Palvelu on ystävällistä ja tunnelma kodinomaisesti saaristolainen.  Minulle siitä tulee tunne kuin olisin ulkomailla.

Villa Maija talviasussaan.

Sopii kyllä minulle oikein hyvin. Täällä lepää silmä ja sielu eikä vatsakaan valita,  kun pöydät notkuvat herkkuja aamiaisella ja päivällistä voi mennä nauttimaan rantaan laadukkaisiin ravintoloihin. Tämän enempää en lomalta toivokaan.

Varsinainen syymme valita Hanko viikonlopun viettopaikaksi juuri nyt on kuitenkin Hangon elokuvajuhlat. Parasta antia ovat olleet tähän asti massalevitykseen päätymättömät pohjoismaiset elokuvat. Festaritunnelma on kertakaikkiaan ainutlaatuinen: ei ole tungosta, ei melua. Rantamaiseman autius ja rauha puhuttelevat meitä juuri oikealla tavalla. Tänä vuonna lumi tekee tunnelmasta taianomaisen ja jouluisen, vaikka kirpeä mereltä puhaltava viima puraiseekin poskea.

 

Kevät ja takatalvi

Kevätsää on ailahtelevainen. Se nähtiin tänään Ristinummellakin. Voisi kysyä, millainen sää ei ollut tänään? Kaikkea oli tarjolla: auinkoa, vettä, räntää, rakeita ja lunta! Siis lunta! Se olisi voinut minusta jäädä taivaalle tai jonnekin pilvivarastoon. 

 

Milloin voidaan puhua takatalvesta ja milloin on kyse nomaalista vaihtelusta? Vuodenaikoja kuvaavia sanoja melkoinen määrä, kun lisätään vuodenaikojen nimiin alku- ja loppuliitteet, kuten alkukevät, alkukesä, alkusyksy ja alkutalvi sekä loppukesä, mutta onko lopputalvea olemassa.  Voidaanko sanoa loppukevät tai loppusyksy? Missä menee loppukevään, alkukesän ja takatalven ero tai taitekohta? Sitten ovat vielä kevätkesä, keskikesä, syyskesä ja kevättalvi, sydäntalvi, keskitalvi. Syystalvi? Varmasti näitä on vielä muitakin, ainakin intiaanikesä.

Kielitoimiston sanakirja sanoo takatalvesta näin: ” keväällä t. alkukesästä lämmintä kautta seurannut kylmä (pakkas)kausi.” Vielä ei kyllä ole ollut edes varsinaisesti kovin lämmintä jaksoakaan, joten siis, voidaanko tämän päiväisen lumisateen yhteydessä  edes puhua takatalvesta.

Otsikon sanaparin lainasin Juhani Ahon kirjoittamasta romaanista. Ehkä sanapari on sittemmin elänyt omaa elämäänsä. Aho ei kyllä käsitellyr romaanissaan vuodenaikoja vaan Suomen poliittista ja aatteellista tilannetta vuosisadan vaihteessa. Romaanin sisältöä kuvataan näin: ”Kevään ja takatalven aatteellinen jännite syntyy fennomaanien ja pietistien keskinäisestä taistelusta. Näiden molempien aatteellisten rintamien edustajat suhtautuvat asiaansa sillä fanaattisuudella, joka on mahdollista vain silloin kun ihminen on varma omasta oikeassa olemisestaan.”

Toinen kirjallinen yhteys, joka minulle tuli mieleen on Antti Hyryn Kevättä ja syksyä. Ihailen Hyryn sanan käyttöä ja minimalistista tyyliä ja hänen teostensa aiheita ovat usein lapsuus, luonto, vuodenaikojen kierto ja pohjoissuomalainen sielunmaisema ja elämänpiiri.

Näitä miettien vietin keväisen kolean alkuillan sisällä, kun ei oikein kylvöpuuhiinkaan vielä päässyt. 

Lähteet:

http://www.kielitoimistonsanakirja.fi

htttp://www.kiiltomato.net/juhani-aho-kevat-ja-takatalvi

http://www.kirjastovirma.fi/anttihyry