Pasuunakukkien lumoissa

Olen saanut nauttia huumaavista tuoksuista pihalla ja sisällä viime aikoina. Pasuunakukka oli avannut torvensa ammolleen juuri sillä aikaa, kun poikkesimme pikku retkelle merellä. Nuppujen kehittymistä ja kasvamista olin seurannut jo monta viikkoa. Aluksi ne erottuivat pienen pieninä noin puolen sentin mittaisina ja kasvoivat vähitellen, kunnes jo mietin, kuinka pitkiksi ne oikein kasvavatkaan. Sitten nupusta alkoi työntyä kukan alkua ja lopulta kukka tuli esiin ja aukesi kaikessa komeudessaan. Lisänä kuin pisteenä iin päällä tulee tuoksu: paksu, patfyyminene ja huumaavan voimakas. Hyvää kannatti odottaa!

• 

• 

• 

Sain kaksi pasuunakukan juurakkoa mieheni autokauppiaskaverilta. Hän sattui käväisemään meillä taimikasvatusaikaan, kun minulla oli joka paikka täynnä taimia ja pelargoniat verannossa heräilivät. Hän tuumasi, että tännepä hänen täytyykin tuoda pasuunakukkia, joita kuulemma talvettaa autotallissaan. Toinen oli istutettu vanhaan kastelukannuun ja toinen isoon altakasteluruukkuun. Ruukuissa töröttivät vain kuivannäköiset kepit, joissa ei ollut mitään elonmerkkejä. Ajattelin, että näinköhän onnistun niitä hoitamaan ja saamaan niihin jotain elämää.

Kevät eteni ja kepit alkoivat puskea lehteä ja kasvaa verannon valossa. Alkukesästä vaihdoin kastelukannun ruukkuun ja lisäsin uutta multaa. Aluksi pidin kukkia kasvihuoneessa ja siellä ne saivat vauhtia kasvuun. Toisesta kasvoi pian toista metriä korkea puu ja toin sen ulos seinustalle, johon paistaa aurinko aamupäivällä ja illalla. Toinen jäi vähän pidemmäksi aikaa kasvihuoneeseen ja kasvoi tiheäksi pensaaksi. Se vei jo niin paljon tilaa kasvarin nurkassa, että päätin siirtää sen grillimökin terassille ennen kuin se on niin suuri, ettei sitä pysty siirtämään.

Kastelukannussa alkunsa saanut pasuuna piti tukea seinään, ettei se katkea tuulessa. Toista suojaa vanha omenapuu ja grillimökki. Kastelukannupasuuna alkoi tehdä nuppuja ensin. Toinen vain kasvaa ja levenee entisestään. Olen yrittänyt vakoilla, josko siinä olisi nupun alkuja ja voi olla, että lannoittaminen ja juttelu alkaa tuottaa tulosta. Vähän näyttäisi siltä, että kun oikein pinnistää voi nähdä nupun alut.

• 

• 

Olen kyllä ollut todella vaikuttunut kukkien koosta, tuoksusta ja upeudesta. Laitoin facebookiin päivityksenä kutsun tulla ihmettelemään ja muutama naapuri kävikin katsomassa ja ihastelemassa kukkaa. Minulla ei ollut tiedossa, minkä väriset kukat ovat. Aluksi ne näyttivät aivan valkoisilla, mutta sitten kukan reunaan ilmestyi häivähdys vaaleanpunaista, joka ehkä tummeni vähitellen.

Kukat näyttävät kestävän noin viikon. Nyt ne alkavat nahistua vähitellen. Elän kuitenkin toivossa, että kukkia on tulossa vielä lisää ja että toinenkin pasuuna alkaa kehittää nuppuja. Vielä on kesää jäljellä ja kauniita lämpimiä päiviä edessä. Niistä pasuunat tykkäävät.

Bonuksena huumaavaa tuoksua alkoi tuntua myös sisällä ja kas kummaa: myös posliinikukka kukkii ja tuoksuu.

Kuninkaan askelissa

Miesten harrastukset vaativat tapaamista Piikkiössä, ja me rouvat päätimme lyöttäytyä mukaan. Isäntämme oli suunnitellut meille oivan päiväohjelman, joka kävi meille kotipuuhaajille urheilusuorituksesta, kun kävelyä kertyi sen verran monta kilometriä. Kilometrit hurahtivat aivan huomaamatta, sillä reitti oli valittu niin taiten, että katsottavaa ja ihmeteltävää riitti koko matkan ajan meille kaikille, vaikka katselimme maisemaa aivan erilaisten silmälasien läpi. Reitti ei ollutkaan mikä tahansa kärrypolku tai maantie, vaan kuninkaidenkin kulkema ja heidän mukaansa nimetty matkan pätkä Turusta Viipuriin.

Kuninkaan tie ja Hämeen härkätie ovat historiallisesti Suomen merkittävimpiä tieyhteyksiä. Kuninkaan tie kulki Turusta Viipuriin. Nimitys on peräisin 1700-luvulta. Vanhan Kuninkaan tien tunnusmerkkejä oli vielä näkyvissä siellä täällä. Jykevät pylväät olivat säilyneet hienosti yhdellä osuudella. Kartanon alueelta bongasimme vanhan kaarisillan kivirakenteet.

Melkein heti alkumatkasta Rungon kylässä näimme ensimmäisen kestikievarina toimineen talon, jossa kuninkaatkin ovat yöpyneet ja lepuuttaneet hevosiaan. Kuningasta varten oli kuulemma pitänyt rakentaa oma sisäänkäyntikin. Kuninkaantien asema velvoitti ja matkalla piti olla kestikievareita tasaisin välein, jotta matkanteko onnistuisi.

Idyllisestä maalaismaisemasta sukelsimme Tuorlan metsään, jonka suojelualue on perustettu 2017. Suojelualueella on erilaisia metsätyyppejä: jalopuuvaltaista lehtoa, tuoretta ja kuivaa kangasta sekä kalliopaljastumia. Vaikuttavin osuus tällaiselle pohjoisesta muuttaneelle oli tietenkin se rehevä lehtomaisuus. Liito-oravaan emme törmänneet, vaikka se opastaulun mukaan alueella asustaakin. Sen sijaan pysähdyimme kasveista kiinnostuneen toisen rouvan kanssa monta monituista kertaa ihastelemaan metsän kukkasia ja puita.

Määränpäänä meillä oli Tuorlan majatalon makoisa lounaspöytä ja matka seuraili historiallista Kuninkaan tien pohjaa. Välillä kuljimme aivan uusien asutusalueiden ja rakennustyömaiden poikki ja välillä sukelsimme luonnnontilaiseen lehtometsään ja sieltä päädyimme lopulta kulttuurihistorialliseen Tuorlan kartanon ympäristöön. Päärakennus on perimätiedon mukaan rakennettu 1600-luvulla. Yhtenäinen arkitehtoninen ulkoasu on 1800-luvulta ja rakennukset muodostavat viehättävän sisäpihan. Tuorla oli keskiajalla Kuusiston piispanlinnan alaisuuteen kuuluva karjatila.  Tuorlan omisti maaherran leski Vendla Gustava von Willebrand. 

Alueella on ollut maanvieljelyskoulutusta vuodesta 1883 lähtien, ja siellä koulutetaan edelleen alan ammattilaisia. Oppilaitoksella on toimiva maatila, metsää ja peltoa, joilla viljellään myös erikoisia lajikkeita, kuten tattaria, makealupiinia, kvinoaa, maissia, sokerijuurikasta, kuminaa, härkäpapua, rypsiä ja rapsia. Puutarha-alan opiskelijoita varten on useita kasvihuoneita, heldelmätarha ja floristiikkatalo. Löysimmekin aluleelta viehättäviä kukkaistutuksia ja kuljimme hedelmätarhan ohi. Floristiikkatalossa ei ollut kesäaikana toimintaa, mutta paikalliset kertoivat, että siellä on sesonkiaikoina, kuten jouluna ja keväällä myös myyntiä.

Tienvarressa ihastelin vuohenkelloa ja vaaleanpunaista siankärsämöä ja päivänkakkaroita. Kartanon alueen istutuksissa oli komeaa punakärsämöä, jota olen haaveillut hankkivani kasvihuoneen seinustalle valkoisen seuraksi. Istutuksissa oli myös kauniisti kukkivaa ruiskaunokkia, jonka vieressä pääsin myös kuvattavaksi. Mäkimeirami kukki ja tuoksui voimakkaasti samoin kivikkoryhmässä ajuruoho.

Retkellä nautin kasvien moninaisuudesta, lehtometsän vehreydestä, vihreydestä ja väriloistosta. Minulle se on niin tuttu ja aina uutta tarjoava maailma, mutta isännällemme kuulemma aivan vieras. Hän ei ollenkaan ollut kiinnittänyt kasveihin huomiota aiemmin, vaikka oli kulkenut saman reitin useasti. Niin olemme erilaisia ja kiinnitämme huomiotamme eri asioihin. Hän katseli muun muassa siltojen lujuutta ja rakenteiden kestävyyttä.

Lähteet:

Visit Kaarina. Tuorlan kartano. http://www.visitkaarina.fi/nae_ja_koe/kartanot/fi_FI/tuorlan/ http://www.visitkaarina.fi/nauti/luonto/Kuninkaantie/fi_FI/tuorla_raadelma/Kuninkaan tie ja Tuorlan metsä. Opastaulu maastossa.

Vieraana Nummelan tilan puutarhassa

Tämän vuoden Avoimet puutarhat -tapahtuman vierailukohteeksi valikoitui Nummelan tilan puutarha Nurmijärvellä. Se sijaitsee Nukarissa, mukavan automatkan päässä meiltä kotoa. Puutarhahörhönaapuriystävä ei päässyt mukaan, mutta prinssini lähti minulle seuraksi. Onnistuimme välttämään sadekuurotkin juuri parahultaisesti.

Nummelan tilasta kerrotaan esittelysivulla, että se on 100 vuotta vanha idyllinen puutarha. Maatilan pihapiirissä on pieni hyötytarha ja kasvihuone. Isoissa perennapenkeissä kukkivat muun muassa kärhöt, pionit ja keijunkukat. Tontilla on myös isoja puita, joilla on tärkeä merkitys tuulensuojan antajina avaralla paikalla peltojen keskellä.

Kuvaus oli osuva, sillä todellakin pihapiiristä huokui ajan patinaa, idylliä ja viihtyisyyttä. Puut ja perennat olivat keskeinen osa ja niitä oli yhdistelty puutarhassa tosi kivasti. Väriloistoa löytyi eri tasoista: korkeat kellokukat ja eriväriset maanpeittokasvit täydensivät toisiaan. Perennapenkin keskellä oli myös kiinnostavia lasikupuja. En tiedä, oliko niillä muukin tarkoitus kuin esteettinen kiinnostavuus, mutta minusta ne olivat hauskoja. Muutenkin puutarhasta löytyi paljon kivoja yksityiskohtia. Minä tietenkin bongasin myös pupun.

Kasvihuoneen tomaatit olivat kauniisti suorassa rivissä ja punalehtinen basilika tervehti ovella. Kasvilavat pursuilivat vihanneksia ja kukkia. Ihanan runsasta, rehevää ja hyvinhoidettua.

Pihassa näkyi myös elämä. Pihan keskellä oli todella tyylikäs ja viehättävä kesäkeittiö tai olohuone tai miksi he sitten mahtavatkaan kutsua pikkuista taloaan. Se oikein kutsui istahtamaan ja viettämään sadepäivää tai illanistujaisia. Omenapuiden katveessa oli myös riippukeinu.

Yksityiskohtia ja erilaisia tiloja, istutusryhmiä ja perennapenkkejä oli useita erityylisiä, vaikka piha ei ollut mitenkään valtavan suuri. Tuntui kuin aina löytyisi uusi näkökökulma tai huone, kun siirtyi eteenpäin. Pihan reunalle oli asetettu pöytä ja tuoli vanhan puun katveeseen. Asetelma ja taustalle jäävä tasainen peltomaisema toi mieleen Toscanan. Fiilistelin siinä hetken välimerellisissä tunnelmissa.

Kaurapellon poikki oli tehty polku, joka johti puutarhaan numero 2. Sen tunnelma oli toisenlainen kuin maatilan puutarhassa. Aluksi piha näytti kovin avaralta ja tyhjältä, mutta tarkemman tarkastelun jälkeen alkoivat yksityiskohdat ja kokonaisuudet hahmottua. Puutarhassa oli käytetty havupuita ja pihassa oli ikään kuin pieniä metsämaailmoita, joihin olisi tehnyt mieli mennä sisälle.

Pihan takaosasta löytyi vasta perustettu havupuu- ja rhodo- tai atsaleaistutuskokonaisuus, joka sulautui suurten mäntyjen kanssa yhteen. Penkissä oli käytetty nerokkaasti kaarevaa muotoa ja siinä oli kaunista pelkistyneisyyttä. Ihastuin myös kiviasetelmaan perennapenkin vierustalla. Perennapenkissä loisti rautayrtin voimakas punainen väri, jota korostivat valkoiset kellokukat, joiden nimeä en nyt valitettavasti muista.

Koskaan ei saa vangittua tällaiseen juttuun kaikkea ja varmasti joku toinen näkisi vierailukäynnillään aivan toiset jutut, mutta siinä se onkin tämä puutarhojen kiinnostavuuden juju: niin paljon voi löytää, kun katsoo avoimin mielin. Paikalla oli paljon vieraita, autoja tien varret täynnä ja kahvilassa jonoteltiin ihania kakkuja. Tämä oli minulle uusi tuttavuus, johon mielelläni tutustuisin uudestaankin ajan kanssa. Tontilla toimii myös Kukkahuone Linnea, joka järjestää muun muassa kiinnostavilta vaikuttavia kukkakursseja. Ehkäpä saan naapurini houkuteltua jollekin kurssille ja pääsen vielä uudestaan tutustumaan puutarhaan.

Haapavanhuksen viimeinen kesä

Äidin mökin haapavanhus taitaa viettää viimeistä kesäänsä pystyssä. Oikeastaan se olisi pitänyt kaataa jo viime talvena, mutta mestareille tuli jotain muita hommia ja niin vanhus jäi vielä pystyyn. Sitä voisi kai sanoa pystyynkuolleeksi, sillä ei siinä ole ollut lehtiä enää muutamaan vuoteen. Kuolinisku taisi olla se, kun jonkin matkan päästä kaadettiin muutama nuorempi haapa. Viisas veljeni epäili kaikkien pihapiirin haavojen olevan samaa juurta, joten ne reagoivat toistensa kohtaloihin.

Saunan vieressä oleva haapa on samanlainen kelo. Siinä on ainakin neljä tikan kaivertamaa pesäkoloa ja useina vuosina koloissa on pesinytkin tikka tai palokärki. Yhtenä kesänä kuuntelimme kummallista korinaa, jota ilmeisesti poikaset pesässä pitivät.

Kyllä minua jotenkin surettaa, että nuo haavat joutuvat väistymään, kun ne nyt ovat aina olleet siinä. Mitä kaikkea lienevät nähneetkään. Haavan lehtien havinan kuunteleminen kuuluu mökille. Onneksi täällä on sentään vielä jäljellä. Toivottavasti ne eivät kuole, kun vanhukset kaadetaan. Meidän kotipihan ja radan välissä on myös haapoja ja olen miettinyt siksikö minusta aina välillä tuntuu kotona siltä kuin olisin mökillä.

• 

• 

• 

Haapa mökin edessä on ollut siinä niin kauan kuin äiti muistaa, siis lähes sata vuotta, koska se oli jo silloin iso, kun äiti oli pieni. Rantaniityllä äiti on ollut useasti haravoimassa, kun pappa on niittänyt pajukon ja heinän viikatteella. Ei kasvanut ranta silloin tiheää pusikkoa niin kuin nyt. Rannassa oli silloin kolme puuta: haapa ja kaksi koivua, joista toinen on aina ollut majapuu. Sitä se on nytkin.

• 

•