Himmelihulluutta

Vuosi sitten löysin kirjamessuilta Pirkko Kuuselan Himmelikirjan. Ihastuin siihen, koska siinä materiaalina oli olkien sijasta käytetty kaislaa eli järvi- tai meriruokoa. Olen aina ihaillut himmeleitä ja muistaakseni äiti on niitä joskus tehnytkin. Oljesta askarteleminen on tuntunut minusta kuitenkin työläältä, koska olki halkeaa niin helposti. Kirjassa opastetaan alusta saakka ruo’on kerääminen ja käsittely. Kirjasta sai käsityksen, että ruoko on helppoa käsitellä, koska se on paksua ja nivelvälit ovat pitkiä. Kirja on kauniisti kuvitettu ja vaikutti selkeältä. Perinteisten himmeleiden lisäksi kirjasta löytyy myös erilaisia, modernimpia malleja.

 

Kipaisin kotiin kirjan kanssa ja sanoin armaalleni, että nyt alkoi kaislojen kerääminen. Kävimme ensin keräämässä järviruokoa kotijärven rannalta, mutta totesimme sen ohuehkoksi ja vaikeaksi käsitellä, joten suuntasimme seuraavaksi meren rantaan. Meriruoko miellytti meitä kovin ja löysimme hyvän keruupaikan Hangon seudulta elokuvafestivaalireissulla. Tänä vuonna kävimme myös samassa paikassa keräysretkellä. Tänä vuonna maisema oli kovin talvinen viime vuoteen verrattuna. Sää oli myös niin kylmä, että keräys tehtiin pikavauhtia.

Ruokojen käsittely vie jonkin verran aikaa. Esikäsittelyssä korren uloin kerros eli lehtituppi poistetaan, tähkät leikataan pois. Tämä on kaikkein roskaavin osuus. Sitten on edessä vielä korsien leikkaaminen määrämittaan tai ainakin nivelten poistaminen. Kuuselan kirjassa oli esikäsittelyynkin niin hyvät ohjeet, että ensikertalainenkin ymmärtää ja pääsee alkuun.

Sitten voikin lähteä rakentamaan! Aluksi minulla oli hahmottamisvaikeuksia enkä tahtonut millään ymmärtää, mikä kulma yhdistetään mihinkin, mutta kokeilemalla ja harjoittelemalla alkoivat erilaiset muodot ja kulmat löytyä. Perustin olohuoneeseen himmelitehtaan ja rakentelin ja leikkelin korsia aina joutohetkinäni. Kaikki sukulaiset saivat joululahjaksi himmelin, jokainen vähän erilaisen. Innostuin myös pallon ja tähtipallon muotoisista koristuksista ja niitä roikkui omissa ikkunoissani vähän siellä ja täällä pitkälle keväääseen ja osa niistä on roikkunut ikkunassa läpi vuodenkin. Minusta himmeli aivan turhaan yhdistetään vain jouluun.

 

Tänä vuonna aloitin himmeleiden teon myöhemmin ja olen nyt kokeillut uutta mallia:

Ulla-tähteä. Siitä tulikin oikein kaunis, vaikka vasta tehtyäni kaksi tähteä, huomasin, että keskusta olisi sittenkin pitänyt tehdä ehkä eri tavalla. Täytyy ilmeisesti tehdä vielä ainakin yksi. Myös muut tähtimäiset tai jopa aurinkoa muistuttavat muodot kiinnostavat minua tänä vuonna. Ainakin on varmaa, että kirja on niin sanotusti haukkunut hintansa, sillä siitä on käytetty ahkerasti ja siitä on ollut paljon iloa. Johonkin toiseenkin opukseen voisi tutustua, mutta ehkä ensi vuonna.

Lähteet:Kuusela, Pirkko 2014: Himmelikirja. Moreeni. Vantaa.

Leikkelyksiä ja muistoja mummusta

Viime päivinä olen muistellut mummua. Mummu asui pienessä punaisessa talossa pikkuisissa kylässä. Mummulaan ei ollut kotoa pitkä matka ja reitti oli suora. Siksipä varmaan sain mennä sinne yksinkin jo melko pienenä.  Mummulla oli aina jokin puuha menossa. Yksi niistä mieleen jääneistä puuhista oli leikkelysten leikkaaminen.

Tämä ei ole se mummun talo, jota muistelen, sillä se talo on purettu eikä minulla taida olla kuvaa siitä, mutta tämä Jurmossa metsän keskellä töröttävä mökki muistuttaa kovasti mummulaa. 

Hämmästykseni olen huomannut, että täällä etelässä ei tiedetäkään, mitä se tarkoittaa. Ei tiennyt käsityömessujen erään osaston myyjäkään,  kun kyselin hyviä kangassaksia vasenkätiselle ja tiedustelin, että sopiiko esitelty malli myös leikkelysten leikkaamiseen. Leikkelykset ovat tietysti matonkuteita. Sain muuten aivan erinomaiset sakset, japanilaista huippulaatua.

Minulla on vahva mielikuva mummusta istumassa sohvalla leikkaamassa kapeaa kangassoiroa. Mummu käytti aina keritsimiä, ja minusta ne näyttivät kummallisilta.  Minun muistini aikana mummulassa ei ollut lampaita, mutta ehkä siellä oli joskus ollut, koska oli keritsimetkin. Minäkin sain osallistua leikkaamiseen ja minulle löytyi omat pikkusakset. Minä istuin lattialla ja leikkasin kieli keskellä suuta.

Kummallista, miten voi muistaa jonkin yksityiskohdan niin selvästi, mutta muistan, että mummu leikkasi käännöskohdasta aina kulman pois ja siitä lähti aivan erityinen nipsausääni. Muistelen, että olisin kysynytkin, miksi hän teki niin. Nyt kun olen itse leikannut kuteita,  tuo kulman leikkaaminen palasi yhtäkkiä mieleen, ja huomasin itse tekeväni samalla tavalla. Kaukaa on opit saatu. Ei tarvinnut netistä etsiä ohjeita kuteiden leikkaamiseen. Tosin löysin netistä oivan ohjeen lakanat tai muun suorakaiteen muotoisen kankaan pikaleikkaukseen. On siis käytössä uudet ja vanhat opit.

Olen pitkään haaveillut mattojen kutomisesta ja nyt meille tarjottiin ilmaiseksi kangaspuita eli vääviä niin kuin meillä ennen sanottiin. Äidillä oli yhtenä kesänä väävi mökillä ja muutaman vedon minäkin taisin sitä kokeilla, mutta mahtoi olla kesällä muuta hauskempaa puuhaa tarjolla, kun ei siitä niin tarkkaa kuvaa jäänyt mieleen. Tämä on aivan uusi aluevaltaus minulle enkä ole varma, mitä tästä tulee, mutta aina kaikkea voi kokeilla.

Nyt olen siinä vaiheessa, että on muutama kerä leikattua matonkudetta, kangaspuut osina autokatoksessa eikä hajuakaan siitä, miten ne kootaan. Messuilla sain selville, mistä voi tilata loimia ja miten loimen leveys määritellään.  Apulainen luvattiin tarjota puhelimitse, kun tietäisi, mitä kysyä. Houkutteli äitiä joululomalla käymään, että voisime pähkäillä asiaa yhdessä. Kerron lisää asiasta jahka asia etenee.

 

 

Kaninruuan kasvattajaksi

Nyt on käynyt niin, että ei ole mitenkään ehtinyt kirjoittaa pitkään aikaan. Meille nimittäin muutti aivan pikkuinen ipana: kanivauva. Nyt kaikki aika on mennyt siis kanin kasvatuksen saloihin tutustumiseen.

Ensi kesän viljelysuunnitelmat menevät myös nyt uuden tarkastelun alaisiksi. Aion alkaa kanin ruuan kasvattajaksi, että en olisi enää ensi talvena täysin ostoruuan varassa. Ei auta muu kuin laittaa heinät seipäille kuivumaan ja rueta lehtikerppuja kuivaamaan. Kanikaupassa huomasin, että oikein herkkuina ja vitamiinilisänä myydään muun muassa mustaherukan lehtiä, kehäkukkaa ja monenlaista yrttisekoitusta.

Nyt kaikki on uutta ja jännittävää, sillä ikinä ennen minulla ei ole ollut kania eikä oikeastaan kenelläkään lähitutullakaan. Hyvin on mennyt tähän saakka ja nyt on siis apulainen omasta takaa puutarhan hoitoon ja muuhunkin puuhaan.

 

Jäätyneet ruusut ja ainutlaatuinen festaritunnelma

Kahtena edellisenä vuotena Hanko on lumonnut meidät pyhäinpäivän aikaan myöhäissyksysellä lämmöllä ja kauneudellaan, mutta nyt se yllätti talvisuudellaan. Talvi on tullut tänne kertarysäyksellä: pakastanut ja jäädyttänyt ruusut täydessä kukassa nuppuja täynnä. Ohut lumipeite valaisee puiston ja peittää rannan hiekan.

Tällä kertaa yövymme Villa Maijassa,  miten viehättävä paikka. Kuin suoraan ruotsalaisesta tai ahvenanmaalaisesta majatalosta tv-sarjassa. Kaikki pienet yksityiskohdat on mietitty kohdalleen. Koristeet, kukat huonekalut,  valaisimet henkivät saariston tai rantakaupungin huvilaromantiikkaa sadan vuoden takaa sovitettua nykyihmiselle sopivaksi. Palvelu on ystävällistä ja tunnelma kodinomaisesti saaristolainen.  Minulle siitä tulee tunne kuin olisin ulkomailla.

Villa Maija talviasussaan.

Sopii kyllä minulle oikein hyvin. Täällä lepää silmä ja sielu eikä vatsakaan valita,  kun pöydät notkuvat herkkuja aamiaisella ja päivällistä voi mennä nauttimaan rantaan laadukkaisiin ravintoloihin. Tämän enempää en lomalta toivokaan.

Varsinainen syymme valita Hanko viikonlopun viettopaikaksi juuri nyt on kuitenkin Hangon elokuvajuhlat. Parasta antia ovat olleet tähän asti massalevitykseen päätymättömät pohjoismaiset elokuvat. Festaritunnelma on kertakaikkiaan ainutlaatuinen: ei ole tungosta, ei melua. Rantamaiseman autius ja rauha puhuttelevat meitä juuri oikealla tavalla. Tänä vuonna lumi tekee tunnelmasta taianomaisen ja jouluisen, vaikka kirpeä mereltä puhaltava viima puraiseekin poskea.