Kevätkauden avaus

Tammikuu on melkein taisteltu, ja helmikuu on jo kylvökuukausi. Minä aloitin valmistautumisen ostamalla uuden istutuspöydän olohuoneesen vanhalle paikalle. Ihastuin säädettäviin pukkijalkoihin, joissa on myös hylly. Pöytälevyä emme ruuvanneet mitenkään kiinni, että pöytä on tarvittaessa helppo siirtää tai purkaa.

Istutuspöydän sijoituspaikka on muuten oikein sopiva, mutta uusi apurini taitaa olla niin innokas maistelemaan kaikkea, että istutettavaksi avomaalle tai lavoihin ei taida jäädä mitään. Tänään jo piti käydä tutkimassa kaikki uudet esineet. Pöydälle on aivan liian helppo kipaista portaiden kautta. Täytynee keksiä jonkinlainen aita portaiden ja pöydän väliin.

Keräilin esiin lämpömaton,  kasvivalotelineen, esikasvatusastiat, sumutinpullon ja pienoistyökalut. Hetken aikaa piti kyllä taas miettiä, mihin olikaan kaiken piilottanut kesällä. Tietyllä tapaa olen kyllä aika järjestelmällinen, mutta pientä lipsumista on aina välillä ja nyt kun tilaa on yllin kyllin, tavaroita tulee välillä ripoteltua sinne tänne. Pesin kaikki ja laitoin odottamaan pöydälle. Ehkäpä jo ensi viikolla päästään kylvöpuuhiin!

Löysin siemenpusseille täydellisen säilytyslaatikonkin. Vanerinen kolmen viinipullon laatikko sopii tarkoitukseen kuin nakutettu. Kansi pitää siemenet  auringon valolta suojassa. Tuli mieleen vanha sanonta: ”Aika tavaran kaupittee.” Tätä tarkoitusta varten en sitä Alkosta itselleni kerjännyt,  sillä tosiaankin pyysin mukaani tyhjän laatikon, mutta nyt keksin sille arvoisensa tehtävän.

Olisin voinut jo tänään aloittaa herneenversojen kasvatuksen, mutta ei minulla ollutkaan kylvömultaa. Sain nimittäin viime viikolla paketin Hyötykasviyhdistykseltä. Laitoin eilen herneet likoamaan veteen ja tänään kaadoin veden pois ja laitoin lasipurkin kuivauskaappiin. Kasvatan vähän ituja jo valmiiksi, kun ei kerran ollut multaa, mihin kylvää. Siemenpussissa oli hyvät ohjeet, miten ituja kasvattamalla voikin jouduttaa kasvua. Täytyy vain muistaa, että, jos siemenet ehtivät tehdä ituja, niitä ei saa peittää mullalla.

Seuraavaksi aion ryhtyä suunnittelemaan kylvöaikataulua. Pitää tutkia myös tarkkaan viime kevään muistiinpanot ja yrittää ottaa oppia viime kevään kokemuksista. Pitää myös tutkia, mitä siemeniä vielä puuttuu tai mitä olisi ehdottomasti saatava vielä. Ainakin malabarinpinaattia täytyy hankkia vielä.

Kevättä maljakossa

Yllätyin työmatkalla, kun näin pajunkissoja. Nytkö ne jo alkavat työntyä esiin?  Ei niin, etteikö se olisi hyvä asia, päinvastoin, mutta ovat minusta kovin aikaisessa. Oli pakko ottaa muutama oksa mukaan, sillä kani-Ipana on kovin tykästynyt niihin. Laitoin oksat kotona veteen, että kissat kasvaisivat vielä vähän lisää ja olisivat vielä herkullisempia.

Toinen herkku ovat mustikanvarvut,  joita käyn salaa poimimassa koulun takaa sieltä täältä, että vielä jäisi kasvamaankin. Pidän niitä maljakossa, jotta silmut pullistuisivat lisää. Yhteen varpuun kasvoi jopa pieni kukannupppu. Se vasta maistuikin makoisalta.  Tulisi jo äkkiä kevät, että voisi mennä metsään maistamaan mustikankukkia.

Oksien keräämisestä on tullut uusi harrastus kanin hankkimisen jälkeen. Paju ja leppä tuntuvat olevan erityistä herkkua, mutta haapa ja pihlaja maistuvat myös. Yksi koivurisu oli lähtenyt mukaan ja siinä on nyt pikkuiset hiirenkorvat, kun se oli unohtunut maljakkoon. Kohta silmut menevät parempiin suihin. Taidan taittaa muutaman oksan omenapuustakin ja kokeilla joko siihenkin saisi kasvamaan kukat ja lehdet.

Huonekasvien kanssa pitää nykyään olla huolellinen ja selvittää, ovatko ne myrkyllisiä. Valitettavan monet ovat. Minulla on iso limoviikuna ja se on kanin mielestä tosi kiinnostava. Ihmettelimme jossain vaiheessa, kun lattialla ei ollut kuihtuneita lehtiä juuri lainkaan, kunnes selvisi, että niitä on nakerreltu. Yksi oksa löytyi myös poikki puraistuna lattialta eräänä päivänä. Kukan ympärille oli pakko laittaa aitaus. Limoviikunan myrkyllisyydestä löysin ristiriitaista tietoa: toisten lähteiden mukaan se olisi  myrkyllinen ja toisten ei. Ihan hirveän myrkyllinen se ei liene, sillä luulen, että muutama lehti on popsittu meidän tietämättämme.

Kohta aloitan herneenversojen kasvattamisen, niitähän voi sitten syödä itsekin. Eilen tein siementilauksen ja ihmettelin itsekseni, kuinka onnistuinkin tärväämään siihen niin paljon aikaa, mutta luettelonsa kullakin! Nyt haaveilen uudesta taimien kasvatuspöydästä ja kasvilampusta. Yksi minulla jo on, mutta toisenkin voisi hankkia, kun se yksi on ollut noin kiva ja monikäyttöinen. Näistä lisää ensi kerralla!

On siemeniä ja siemeniä

Hyötykasviyhdistyksen siemenluettelo tuli postissa, mutta olen tietoisesti pantannut sen lukemista tähän saakka. Eilen kävin siihen käsiksi ja laputin sen. Merkitsin kaikki mielenkiintoiset: aika monta lappua tuli. Tosi paljon ihania kasveja, tuttuja ja outoja, kokeiltuja ja uutuuksia. Ennen tilaamista aion tehdä kuitenkin inventaarion ja katsoa, mitä siemeniä jäi yli viime vuodelta, etten tulisi tilanneeksi niitä, joita minulla jo on.

Tämän talven aikana olen lukenut paljon siemenistä ja silmäni ovat avautuneet vasta nyt siihen, miten siementen valinnallakin on väliä. Jo syksyllä peredyin siemenasiaan jonkin verran ja keräsin siemeniä myös omista kukista, esimerkiksi kehäkukista ja krasseista, joista siementen kerääminen on helppoa. Myös samettikukista keräsin siemeniä, mutta niiden itämisestä en ole kovin varma.  Aion kuitenkin kokeilla ja  käyttää myös omia siemeniä kevään kylvöissä.

Ei ole samantekevää, millaisia siemeniä valitsee vaan olisi hyvä suosia luonnonmukaisesti ja ja bionynaamisesti tuotettuja siemeniä sekä vaalia vanhoja lajikkeita aina, kun se on mahdollista. Siksi päätin tänä vuonna tilata siemenet Hyötykasviyhdistykseltä ja valita luettelosta mahdollisimman monta luonnonmukaisesti tai biodynaamisesti tuotettua siementä ja vanhoja kulttuurikasveja. Siemenluettelossa kerrotaan, että maatiaiskasvit ja luomulajikkeet ovat erityisen varmoja, geeniperimältään monipuolisia ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaita.

Siemeniä ostaessa tulee helposti vauhtisokeaksi ja  ajattelee, että eihän tässä nyt paljon häviä, vaikka uudetkin siemenet ostaa, kun ei yksi pussi niin paljon maksa. Kuitenkin siementen tehokasvatus ja kaupallisuus vähentävät luonnon monimuotoisuutta ja alistavat meidät markkinoiden armoille.

Omien siementen kerääminen on monilta jäänyt, kun on niin helppo hankkia siemenet kaupasta eikä siementen kerääminen ole trendikästä. Moni myös pelkää, että itsekerätyt siemenet eivät idäkään. Minulle päänvaivaa tuottaa eniten kylmäkäsittely. En oikein ole perillä, milloin se on tarpeen ja miten se tehdään enkä ole koskaan kokeillut sitä. Onneksi kaikki siemenet eivät tarvitse kylmäkäsittelyä.

Olisi hauska kuulla teidän kokemuksia omien kasvien siementen keräämisestä ja kasvattamista.

Lukemista aiheesta mm.

Koivisto, Aura – Sauso, Risto 2013: Oma herne ja valitut pavut. Tammi. Helsinki.

Härkää sarvista

Tammikuu on vahva ehdokas inhokkikuukaudekseni, valitettavasti. Talven tulolle on nyt viimeistään annettava periksi. Enää ei täällä etelässäkään voi uskotella itselleen, että ehkä talvi jättäisi tänä vuonna tulematta ja syksystä voisi hypätä suoraan kevääseen. Jotenkin tämä talven selkä tuntuu taittumattoman pitkältä ja kevään tuloon on vielä niin pitkä aika, ettei siitäkään oikein osaa kunnolla haaveilla tai todella odottaa.

Näitä en vielä raaskinut heittää pois.

Minulle nämä pakkasen, viiman ja lumen kyllästämät arkiviikot, jotka ovat alkamassa, ovat siis todella pitkiä eikä niitä turhaan kai ole kutsuttu härkäviikoiksi.  Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sivuilla kerrotaan sanonnan alkuperästä, että loppiaisen jälkeen alkavat taas ehjät työviikot ja raskasta työtä on painettava härkien lailla.  On käytetty myös nimitystä selkäviikot, jossa viitataan talven selkään. Itselläni on tiedossa kiireinen työrupeama, joten siinäkin mielessä  sanonta osuu kohdalleen, mutta kohti on mentävä ja otettava härkää sarvista.

 

Kotona palattiin tänään arkijärjestykseen. Kuusi kannettiin pihalle ja jouluiset asetelmat riisuttiin varisevista havukoristuksista. Osa kukista sai riisuttuina  jäädä vielä paikoilleen, sillä kaikki amaryllikseni eivät ole edelleenkään ehtineet kukkaan. Vahattu sipuli  jännittää minua kaikkein eniten, sillä se tuntuu kehittyvän kovin hitaasti. En tiedä, johtuuko hitaus vahasta vai pimeähköstä paikasta, mutta on kiva, että jää odottamista vielä härkäviikkojen ankeuteenkin.

Valkoisen amarylliksen toinen kukkavana on vielä nupulla, mutta toisen kukat alkoivat lakastua.  Leikkasin kukkineen kukkavanan poikki, irrotin vielä hyvinä säilyneet kukat ja asettelin ne pieneen kastehelmikulhoon hyasinttien kukkien kanssa. Hyasinttien sipulit laitoin sanomalehden mutkaan viileän kodinhoitohuoneen kaappiin niin, ettei kani pääse niitä jyrsimään. Ajattelin istuttaa ne maahan keväällä siinä toivossa, että niistä siellä vielä jotain voisi kehittyä.

Mahtavasti kukkii edelleen, ja lisää kukkia on vielä tulossa, siihen yksilöön, jonka mieheni sai jokavuotisena lahjana ystävältään. Väri on todella kaunis ja erikoinen, ainakin minulle uusi tuttavuus. Tästä joulukukkasesta riittää iloa pitkäksi aikaa. Kiitos vain minunkin puolestani! Sipuli pitäisi ehdottomasti saada säilytettyä ensi vuodeksi. Pitääpä etsiä hoito-ohjeet ja kerrata ne vielä. Joskus aiemmin lahjasipulia on kasvatettu työpaikan verstaalla ja jonain vuonna kukkavarsi oli venähtänyt pitkäksi ja saanut tuekseen metallisen kukkakepin. Minnekähän se on mahtanut joutua?

Arkiviikkojen iloksi nostin kuivatetut pellavat ja laventelit maljakkoon ja mietin, että niitä kyllä pitää ensi keväänäkin kylvää tai istuttaa. Selviääköhän laventeli talvesta, eipä taida. Ehkä saan sen sitten talvehtimaan, kun saan oman kasvihuoneen. Sellaisiakin haaveita minulla on,  mutta niistä enemmän toisella kertaa.