Mitä tulikaan istutettua syksyllä

Kevään kiireessä ja kasvihuonehuumassa melkein unohtaa ihailla kaikkea, mitä puutarhasta ilmestyy. Joskus kuitenkin kannattaa pysähtyä ja tutkia aiempia muistiinpanoja esimerkiksi siitä, mitä sipuleita onkaan istuttanut syksyllä. Ihastelin kyllä pihassani aivan alkukeväästä nousevia iiriksiä, jotka muistinkin syksyllä istuttaneeni. Narsissipenkissä ja kärhön juurella on loistanut keltaista, mutta enpä muistanutkaan kukkien lajiketta enää. Päätin siis kaivaa esiin syksyn muistiinpanot ja sipulipussien etiketit, jotka olen säilyttänyt. Kylläpä kannattikin!

Ensin tutkin iiriksiä ja löysin etiketit ja huomaan istuttaneeni iris botanical dandfordiae ja reticulata -lajikkeita eli jääkurjenmiekkaa ja kevätkurjenmiekkaa. Ne ovat pienikokoisia sipulista kasvavia ja kukkivat heti lumen sulettua. Keltakukkaiset kukkivat vähän huonommin kuin sinikukkaiset ja löysinkin tietoa, että juuri

 

kevätkurjenmiekan kasvatus voi olla haasteellista, etenkin uudelleen kukkiminen ei välttämättä onnistu. Ne onnistuivat yllättämään minut täysin aikaisella kukkimisellaan ja ilahduttivat jo silloin, kun mitään muuta ei vielä näkynyt.

Nyt juuri parhaillaan kukkivat narsissit. Olen lisännyt niitä etupihan kuunliljojen taakse joka vuosi vähän ja nyt näyttää jo aika kivalta. Ensin kukkivat täysin keltaiset perinteiset torvimaiset narsissit ja niiden jälkeen aloittivat kukkimisen valkonarsissit ja kerrotut keltaiset narsissit. Lajikkeiden nimistä en saanut tutkimisesta huolimatta täyttä selvyyttä. Luulen, että valkokokukkainen torvinarsissi voisi olla kaulusnarsissi, Cassata, sillä olen liimannut tekstin muistiinpanovihkooni. Se on herkkä ja jotekin selkeydessään pysäyttävä. Keltainen kerrottu on jokin hollantilainen, kauppanimikkeeltään Yellow Cheerfulness. Se on oikein näyttävä.

 

Päätin niitä katsellessani, että jatkan narsissipenkkini jalostamista ensi syksynä. Riviin voisi lisätä jonkin täysin valkoisenkin vaikkapa kerrotun, koska niin ihastuin tuohon keltaiseen lähes ruusumaiseen kukkaan. Narsisseja kehutaan kestäviksi ja vuosi toisensa jälkeen kukkiviksi, ja se sopii minulle sillä on kuin tapaisi vanhat tuttavat keväällä, kun ne alkavat pilkistää mullasta ja avata kukkiaan. Kestävyydestä kertoo ehkä sekin, että tonttimme reunalle on joka vuosi noussut yksi tai kaksi narsissia. Kukahan liekään ne siihen istuttanut ja milloin.

Tulppaaneista en ole onnistunut loihtimaan koskaan kovin näyttäviä istutuksia. Siitä huolimatta olen aina niitäkin hankkinut. Viime syksyn ostokset ovat olleet aika onnistuneita sillä olen pyrkinyt hankkimaan kestäviä ja alkuperäisiä lajeja. Istutin parvitulppaanin sipuleita kärhön juureen ja ne ovatkin kukkineet mukavasti. Kukat ovat pienet, mutta keltavalkoisenkirjavat ja minusta kauniit. Varret ovat hennot ja istutuksesta tuli ilmava. Kun näiden kukinta alkoi mennä ohi, sain nähdä todellisen yllätyksen. Kuihtuvien parvitulppaanien seasta alkoikin avautua keltaisia, kerrottuja kukkia, jotka vain komistuivat päivä päivältä. Nämä olivatkin yksi syy siihen, miksi piti kaivaa esiin syksyn muistiinpanot ja tutkia, mitä olenkaan istuttanut.

Ilmeisesti keltaiset kaunottaret ovat metsätulppaaneita, sillä olen liimannut vihkooni tekstikuvauksen niistä. Tekstissä kerrotaan, että kukkavarren latvassa on yksi tai joskus kaksi vaaleankeltaista kukkaa, jotka nuokkuvat nuppuvaiheessa, mutta nousevat pystyyn ennen avautumista. Täysin avautuneina kukat ovat halkaisijaltaan jopa 7 – 8 cm ja kaiken ihanuuden lisäksi ne tuoksuvat. Piti mennä tarkistamaan ulos, vastaako todellisuus kuvausta, ja toden totta: ne tuoksuvatkin ja muutamissa varsissa on jopa enemmänkin kuin kaksi kukkaa.

Ihan kaikki istutukset eivät ole vieläkään paljastaneet salojaan, vaan ovat nupulla edelleen, joten jännitystä riittää vieläkin. Istutuskartan perusteella aivan kaikki eivät ole lähteneet kasvuunkaan, mutta suurin osa ilmeisesti on, ainakin jollakin tavalla. Pieni hävikki kuulunee asiaan, tässäkin puuhassa.

Surun ja ilon kukat

Kukilla on merkittävä osa eri elämänvaiheissa. Kukilla onnitellaan, juhlistetaan tilaisuutta tai ilmaistaan surua ja myötätuntoa. Puutarha ja kukat tuovat iloa, mutta niistä voi saada myös lohtua. Viimeksi jouduin pohtimaan kukkien kieltä valitessani kukkia ystäväni viimeiseen tervehdykseen.

Ennen hautajaisissa lähiomaiset laittoivat seppeleitä,  jotka saattoivat olla melko suuriakin, varsinkin romaneilla. Nykyään seppeleitä näkee harvoin tai ne ovat erityyppisiä kuin ennen. Jonkin verran on alettu käyttää esimerkiksi pieniä ympyrän tai sydämen muotoisia kukkalaitteita. Tällainen sydämen muotoinen valkoista ruusuista aseteltu seppele laskettiin myös ystäväni haudalle. Se olikin hyvin kaunis ja ilmaisi hienosti kiintymystä ja rakkautta vainajaa kohtaan. Lisäksi haudalle lasketaan kimppuja ja yksittäisiä kukkia.

Henkilökohtaisen suhteen kuvaaminen onkin nykyään kukkalaitteen tärkein valintaperuste. Monet kukkaliikkeiden ja hautaustoimistojen sivut korostavat, että nykyään ei ole mitään erityisiä hautajaiskukkia eikä erityisiä värejä, joita tulisi suosia tai välttää muistokukissa, vaan tärkeintä on se, että kukat ovat antajansa näköiset ja hänen mielestään vainajan luonnetta tai suhdetta vainajaan kuvaavat.

Kirkkaita värejäkään ei tarvitse karttaa erityisesti, vaikka ylivoimaisesti suosituin väri on valkoisen yhdistelmä sinisen tai punaisen kanssa. En muista nähneeni keltaisia kukkia hautajaisissa, vaikka mikseivät nekin voisi sopia johonkin tilanteeseen.

Itse olen joskus miettinyt punaisten kukkien valitsemista. Jossakin tilanteessa ne eivät tunnu sopivilta ollenkaan, vaan ikään kuin hyppäävät silmille, mutta esimerkiksi valitessani kukkia isän hautajaisiin punainen ruusu tuntui heti oikealta. Seuraksi sille valitsin kallan,  joka on varmasti yksi perinteisimmistä hautajaisissa ja suruvalitteluissa käytetyistä kukista valkoisen liljan lisäksi. Näistä ainakin toista näkee lähes kaikissa hautajaisissa. Nytkin moni oli valinnut liljan valkoiseksi kukaksi. Se onkin näyttävä ja juhlava.

 

Monissa laitteissa oli valkoista ruusua tai markettaa, ehkä siksi, että on kesä ja vainaja oli keski-ikäinen nainen. Osa laitteista oli täysin valkoisia tai niissä oli jotain hempeää vaaleanpunaisen vivahdusta. Osa oli selkeän sinivalkoisia.

Muutama punavalkoinen laite oli myös joukossa. Yhdessä punavalkoisessa laitteessa oli tummanpunaista ruusua ja perhosorkideaa, se oli oikein kaunis ja tyylikäs yhdistelmä. Oma laitteeni kuului näihin punavalkoisiin.  Siinä oli pääkukkana valkoinen isokukkainen pioni ja seurana tummanpunaista inkaliljaa, jossa on kauniisti myös muita sävyjä viiruina kukassa.  Lisäksi oli laitettu väliin vihreää, mutta harsokukkaa en halunnut siihen. Pioni tuntui kesäisen ajankohtaiselta.  Siinä oli runsautta ja pehmeyttä. Sen vastapainoksi halusin jotain voimakkaampaa, en mitään hempeää, mutta ehkä jotenkin kevyttä. Inkaliljaa alkoi puhutella minua kaapista.

Joissakin laitteissa oli käytetty myös valkoista neilikkaa, joka on yksi tavallisimmista kukkalaitteissa käytetyistä kukista. Se voi johtua myös neilikan kestävyydestä. Kukka kestää jopa kylmääkin melko hyvin. Heikkous kukassa on sen varsi, joka napsahtaa poikki melko helposti. Ainakin ennen joissakin liikkeissä punottiin rautalanka tukemaan kukan vartta, että se kestäisi kuljetusta paremmin. Nykyään tästä kukkien raudoittamisesta on pyritty luopumaan ja muutenkin ainakin osa kukkaliikkeistä pyrkii täysin maatuviin laitteisiin, mikä onkin järkevää.

Nyt viimeiset kukkatervehdyksemme koristavat ystäväni hautakumpua ja toivottavasti lohduttavat niitä läheisiä ja omaisia, jotka käyvät haudalla vielä hyvästiä jättämässä.