Sata vuotta puutarhanhoitoa Suvirannassa

Avoimet puutarhat -päivään Järvenpäässä osallistui tänä vuonna 6 puutarhaa, joista valitsin kohteekseni Suvirannan, Eero ja Saimi Järnefeltin puutarhan. Olen vieraillut siellä ennenkin, mutta muistaakseni en ole saanut  varsinaista puutarhaopastusta. Avoimet puutarhat -tapahtuman nettisivuilla Suvirantaa kuvaillaan seuraavasti:

Tapahtuman ajan yleisön on mahdollista tutustua taiteilijakotia ympäröivään englantilastyyliseen puutarhaan, jota suojaavat mm. vanhat tammet, hevoskastanjat, männyt, poppelit ja pihjajat. 1900-luvun alun ihanteiden mukaisesti puutarhaan kuului koriste-, luonnonkasvien ja perennapenkkien lisäksi hyötypuutarha, marja- ja hedelmäpensaineen. Taustalla siintää Tuusulanjärvi. 

Suvirannan puutarhuri Sirpa Oksa (Keuda) piti kaksi opastusta ja kertoi puutarhan eri vaiheista, erilaisista osista, kasveista ja puutarhan merkityksestä asukkaille eri aikoina. Kävijämäärä ja opastukseen osallistujien määrä yllätti hänet täysin, sillä meitä oli ensimmäisessä opastuksessa monta kymmentä. Osallistujien määrä kertoo siitä valtavasta kiinnostuksesta, joka puutarhaa kohtaan on. Onkin onni, että  Järvenpään kaupunki päätti tammikuussa 2018 ostaa Suvirannan, niin että myös jatkossa arvokas kohde on yleisön saavutettavissa. Tähän saakka Suviranta on ollut suvun yksityisomistuksessa. Huvila on tarkoitus avata yleisölle ja muuttaa museoksi jossain vaiheessa. Nyt Suviranta on ollut avoinna yleisölle tilauksesta ja tiettyinä erikseen ilmoitettuina päivinä.

Puutarha on ollut aina tärkeä osa Suvirantaa. Kun talo rakennettiin paikalla oli avoin hakamaa eikä tontilla kasvanut yhtään puuta. Sitä on nyt vaikea käsittää, sillä joka puolella on suuria puita niin paljon, että ne varjostavat puutarhaa niin, että kasvilajisto on moneen kertaan muuttunut alkuajoista. Puista osa on istutettu melko suurina ja niiden tarkoitus oli suojata hyötytarhaa ja luoda viljelyyn sopiva mikroilmasto. Puut olivat tärkeitä erityisesti Eero Järnefeltille. Puiden määrää ja tontin kokoa on lähes mahdotonta käsittää. Puutarhaan mahtuu kaikenlaista: puistomaista avointa nurmikenttää, hyötypuutarha kasvihuoneineen, luonnontilassa olevaa osittain villiintynyttä niittyä ja rantaa, perennaistutuksia, suuria erilaisia lehtipuita, alppiruusumetsikkö ja muotopuutarha Versailles.

Saimille puutarhan rakkainta osaa olivat hyötypuutarha ja kukat. Hyötypuutarha olikin tuolloin huomattavasti laajempi ja monipuolisempi kuin nyt nähtävissä oleva. Omavaraisuus ja kauneuden vaaliminen oli taiteilijayhteisössä kunnia-asia. Siksi kasvimaan reunustalla on edelleen kauniit perennapenkit ja kasvimaallakin kasvaa krassia ja kehäkukkaa.  Järnefeltien aikana  noudatettiin vuoroviljelyn periaatetta, jotta maa pysyisi hyvänä ja kasvit tuottaisivat mahdollisimman hyvin satoa. Nyt hyötypuutarha on pieni kasvimaa, joka on aidattu jänisten takia. Lisäksi on kaksi pientä kasvihuonetta, joissa kasvaa tomaattia ja kurkkua sekä yrttejä. Kasvihuoneita ei ollut vielä Saimi Järnefeltin aikaan, sillä Saimi käytti kasvilavoja.

Hyötytarhan takana on omena- ja kirsikkapuita. Omenapuita on paljon eri lajikkeita, joista osa on hyvinkin vanhoja. Tavoitteena on, että kaikkiin omenapuihin saadaan kyltit, joista selviää lajike. Omenapuiden leikkauksessa on käytetty aivan omaa leikkaustekniikkaa, joka on melko harvinainen Suomessa. Leikkauksen ansiosta puut jäävät mataliksi ja niistä on helppo kerätä satoa. Satoa tulee tänäkin vuonna todella runsaasti, sillä puut notkuivat kypsyvistä omenoista. Lisäksi omenapuita on myös talon toisella puolella. Omenien lisäksi puutarhasta löytyy monenlaisia marjapensaita: karviaismarjoja, herukoita, vadelmia, karhunvatukoita. Herukkapensaitakin on niin runsaasti, ettei kaikkea satoa ole saatu käytettyä aina.

Puutarha on muuttunut sadan vuoden aikana paljon. Se on kehittynyt ja kasvanut kolmen sukupolven ajan, ja jokainen sukupolvi on tuonut puutarhaan oman lisänsä. Alkuaikojen avoin hakamaa oli valoisa ympäristö, aivan toisenlainen kuin nyt suurten puiden ympäröimä osittain hyvinkin varjoisa pihamaa. Kasveja on pitänyt vaihtaa ympäristön muuttuessa. Esimerkiksi ateljeen ikkunasta näkyvä muotopuutarha, Versailles, on alkuaikoina koostunut kukkivista perennoista, mutta nyt paikka on niin suuren tammen varjossa, että siinä menestyvät ainoastaan kuunliljat.

Perennaistutukset sijoittuvat talon ja pihan oleskelualueiden läheisyyteen, jotta niistä voisi nauttia ikkunasta katsellenkin. Silmään osuvimpia ovat varmasti upeat pionit, joita puutarhassa on useita eri lajikkeita, toinen toistaan upeampia. Osa pioneista voi olla hyvinkin vanhoja. Uudempia tulokkaita sen sijaan ovat ruusut ja kärhot, joita näkyy myös monessa paikassa, esimerkiksi heti pääsisäänkäynnin edustalla.

Myös luonnonvaraisilla kasveilla on oma tärkeä osansa puutarhassa. Oppaamme kertoi, että Suvirannassa kannattaa vierailla erityisesti keväällä, jos se on mahdollista, sillä silloin nurmikon tilalla on keltainen ja sininen kukkameri, joka muodostuu keltavuokoista ja idänsinililjoista. Kukkien annettiin kukkia ja vasta kukkimisen jälkeen pihamaa leikattiin ja tilalle kasvoi nurmikenttä. Nyt emme sitä nähneet, mutta minua ja monia muitakin ihastutti villiintynyt vaaleanpunainen varjoliljametsä.

Oppaamme totesi kierroksemme loppupuolella, että tänne puutarhaan pitäisi järjestää avoimia päiviä eri vuodenaikoina ja sen mukaan, mikä kulloinkin on kukassa ja upeimmillaan. Tuon voin kyllä täysin allekirjoittaa ja toivonkin, että se voisi vielä jonain päivänä olla totta. Niin paljon nähtävää ja ihmeteltävää puutarhassa oli nytkin, etten mitenkään saa kaikkea mahtumaan tähän postaukseen, mutta toivottavasti saatte tämän kautta edes pienen aavistuksen Suvirannan puutarhan ihanuudesta.