Alun perin kaapista piti tulla vihreä niin kuin se on ollutkin aikoinaan, samansävyinen kuin aiemmin kunnostamani kaapit, sellainen jugendinvihreä. Toisin kuitenkin kävi vähän kuin sattuman oikusta. Kaappi oli aika kamalassa kunnossa, kun sain sen.
Kaappi on kotoisin äitini kotitalosta, mummolasta, Väänäseltä. Kaapissa säilytettiin kuiva-aineita, kuten jauhoja ja ryynejä. Pikkuruisissa ylälaatikossa taisi olla ompelutarvikkeita ja muuta pientä tarpeellista. Kun pappa eli, kaappi oli keittiössä. Minäkin muistan sen hyvin. Äitini mukaan kaappi oli ollut keittiössä niin kauan kuin hän muistaa, joten kaapilla on ikää varmaankin lähes 70 vuotta, ehkä enemmänkin. Mummu oli sen ehkä mukanaan tuonut.
Tädillä oli tapana tehdä viiliä kaapin päällä kipoissa. Pohjalle laitettiin vähän viiliä siemeneksi ja päälle omien lehmien maitoa. Sitten vain odotettiin, että maito muuttui viiliksi. Siihen tuli paksu kermainen nukkapinta, jota aina ihailin, vaikka en tykännyt viilistä muuten. Ukkosella viili ei onnistunut. Kukaan ei tiennyt miksi, mutta niin se vain oli.
Keittiöremontin ja täydellisen keittiön uudistamisen jälkeen kaappi joutui siirtymään syrjään modernin sisustuksen tieltä ja päätyi varastoon. Sattumalta kaappi tuli puheeksi tätini miehen kanssa, ja hän lupasi sen minulle, kun olivat jo meinanneet polttaa sen. Onneksi eivät ehtineet!
Pääsin käsiksi kaapin kunnostamiseen juhannuksen jälkeen, kun sain edellisen projektin valmiiksi ja toimitettua perille äitini mökille. Aloitin tietenkin vanhan maalin poistamisella. Pinnassa oli myös paljon likaa ja homepilkkuja varastossa säilyttämisen jäljiltä. Skrapaaminen ja kuumailmapuhaltimen käyttö ei ole lempipuuhaani, mutta pilvisellä ja viileällä säällä sekin tuntui ihan kivalta. Hiominen on paljon hauskempaa. Siinä näkee, kuinka vanhan maalin ja likaisen pinnan alta paljastuu puhdas puu. Erityisesti mahongin hiomiseen tulee oikein himo.
Työn kruunasi yllätys, joka löytyi kaikkien maalipintojen alta. Yhden laatikon yläreunaan on kaiverrettu horjuvin kirjaimin ELMA, äitini nimi siis. Soitin äidille ja kerroin, mitä olin löytänyt. Häntä asia huvitti, mutta mitään sen enempää hän ei asiasta muistanut. Mietin, miten raaskin ylipäätään maalata kyseistä laatikkoa, kun siinä on sentään nimikirjoitus lähes 70 vuoden takaa. Tein sellaisen ratkaisun, että maalasin laatikon yläreunan ohennetulla maalilla vain kertaalleen siinä toivossa, että kirjoitus ehkä hieman kuultaa maalin alta.
Matkalla Ahvenanmaan saaristossa törmäsin Jurmossa kivaan Gretan putiikkiin, josta ostin itselleni matkamuistoksi sabluunan, jolla päätin maalata kuvion oviin. Maaliksi ostin kuviota varten Vintage-merkkistä ranskanharmaata. Silloin vielä suunnittelin, että teen kaapista muuten vihreän.
Sitten ajatus alkoi kehittyä ja päätin, että haluan maalata koko kaapin tuolla kalkkimaalilla. Se on luontoystävällinen ja hyvin tarttuva maali. Minua alkoi kiinnostaa kokeilla maalia enemmänkin ja siitä alkoi ankara googlaus, missä maalia myydään. Löysin jälleenmyyjän Mäntsälästä. Pinea sisustus -niminen yrittäjä ilmoitti verkkosivuillaan myyvänsä maalia muillekin. Verkkokaupan valikoimassa ei ollut yhtään vihreän sävyä. Pohdin muita vaihtoehtoja ja päädyin old turkoise -sävyyn.
Kaapista ei siis tulisikaan entisen näköistä vaan, se saisi aivan uuden ilmeen. Maalauksen edetessä päätin vielä tehdä ovista kaksiväriset niin, että peiliosasta tuleekin harmaa samoin kuin kaapin alahyllly. Jurmosta ostettu koristeväri muuttuikin pohjaväriksi, ja kuvion tein turkoosilla.
Uudet nupit ostin Memories Marin putiikista Tuusulan rantatieltä. Ostin myös tomaattikaapin nupit sieltä ja panin merkille paikan siinä mielessä, että sieltähän saan nuppeja, kun niitä taas tarvitsen. Vanhat nupit ovat kuluneet ja varmasti jo aikansa palvelleet.
Nyt projekti näyttää autotallissa tältä. Vielä pitää vahata pinta sekä kiinnittää ovet ja nupit. Vielä siis riittää hommia muutamalle päivälle. En taida päästä taaskaan tuntipalkoille, mutta tekemisen iloa ja vanhan säästämisen riemua kyllä saan. Ehkäpä palaan vielä asiaan, kun saan lopulta valmiiksi.
satumaista juttua 